Kävelyn filosofia on vanhaa historiaa. Kristinusko lähti ajanlaskumme alussa leviämään jalkojen päällä Välimeren maissa jatkaen kulkuaan vielä Lapissa 1800-luvulla. Käsite -apostolin kyyti on tätä perua ja tarkoittaa suhteellisen pitkän matkan kulkemista yhtäjaksoisesti jalkapatikassa. Lapsuudessani kotikaupunkini tärkeimmät vuosittaiset tapahtumat olivat palonäytös, ympärijuoksu ja vappumarssi. Torinrannan palonäytöksessä vesiämpäri kulki kädestä toiseen kohti palopaikkaa. Kaupungin ympärijuoksussa juoksija antoi vaihtopaikalla viestikapulan seuraavalle etapille. Vappumarssijat kävelivät lippuja kantaen työväen aatteen puolesta. Maaottelumarssi oli välirauhan 1940-1941 paineissa tärkeä keino mielialojen ylläpitämiseen. Ruotsi lyötiin komeasti.
Puolustusvoimain lippujuhlan valtakunnallinen paraati 4.6.2015 Oulussa
Kuva Mauri Myllylä
Kävely ja kävelyn filosofia koskettavat myös tämän päivän ihmisiä. Juuri ilmestynyt Pariisin yliopiston filosofian professori Frédéric Gros`in teos Kävelyn filosofiaa 2015 on ollut myyntimenestys Ranskassa ja se on julkaistu myös englanniksi. Oulun kaupunginkirjaston kahdeksan kirjaa ovat olleet lainassa jatkuvasti. Frédéric Gros’n Kävelyn filosofiaa tarjoaa monta näkökulmaa kävelemiseen. Kävelemisen tapa vaikuttaa ruumiiseen ja sieluun. Mielentila ja vaikutukset ovat erilaiset, kun taivalletaan pyhiinvaelluksella tai marssitaan mielenosoituksessa.
Kirjan sisällysluettelo kertoo paljon kävelyn luonteesta ja kävelemisen hyödyistä:
Vapaudet Ulkona Hitaus Yksinäisyydet Ikuisuudet Voimat Pyhiinvaellus Uudelleensyntyminen ja läsnäolo Hyvinvoinnin tilat Painavuus Toistot
Kirjailijan mukaan käveleminen on ihmisen perustoiminto, joka yhdistää ruumiin liikkeen ajattelun liikkeeseen. Intiaaniviisauden mukaan kävely sitoo ihmisen maahan eli luontoon ja todellisuuteen. Samalla se päästää hänet kurkistamaan sisäänsä ja dialogiin itsensä kanssa. Siksi kävelijä ei ole ikinä yksin.
Gros puhuu kauniisti vapaudesta olla ”ei kukaan”, hiljaisuuden kohtaamisesta, pyhiinvaelluksista ja nöyryydestä, olosuhteille antautumisesta. Kävelemisen tuottamaa hyvinvointia hän erittelee ruumiin mielihyvän ja ilon sekä tätäkin syvempien täyteyden ja onnen tunteiksi. Tuloksena on mielenrauha.
Kävely on ollut osa ihmisen henkisemmän elämän tavoittelua aina. Edelleen se on nähtävissä esimerkiksi pyhiinvaeltajien toiminnassa. Sana pyhiinvaeltaja, peregrinus tarkoittaa henkilöä, joka ei ole kotonaan siellä missä kävelee. Kirjassa kehotetaan näkemään koko maailma tällaisena tuntemattomana ja hetkellisenä paikkana.
”Kävelyretken salaisuus on mielen joutilaisuus, joka on niin harvinaista puuhakkaassa ja huomiokeskeisessä, omien päähänpinttymiemme kahlehtimassa elämässämme. Joutilaisuus on rentouden ja aktiivisuuden harvinainen yhtymä, joka suorastaan lumoaa mielen kävelyllä. Silloin se on maailman ilmiöiden käytettävissä. Se ei ole tilivelvollinen kenellekään, eikä sen ole pakko olla johdonmukainen. Ja kun seuraamuksia ei ole, maailma voi ehkä avautua paremmin oikullisesti jaloittelevalle kävelijälle kuin vakavamieliselle ja järjestelmälliselle tarkkailijalle.”
Kirjan mukaan käveleminen ei ole urheilua. Kävely, jossa halutaan päästä johonkin, on jollain tapaa puuduttavaa. Siinä ympäristö muuttuu kiintopisteiden ja maamerkkien ryhmittymiksi, jotka kertovat missä ihminen on ja kuinka pitkä matka määränpäähän on.
”Tavallisesti kuljemme katujen poikki aivan käytännöllisistä syistä hakemaan leipää, etsimään metropysäkkiä, tekemään ostoksia, pistäytymään ystävän luona. Silloin kadut ovat pelkkiä käytäviä. Kävelemme pää painuksissa. Tutkimme ympäristöä vain pinnallisesti, hyödyllisesti. Emme katso mitään, paikannamme vain asioita ja havaitsemme vain sen, mikä tehostaa kulkuamme. Apteekin risti on merkki, että minun pitää kääntyä oikealle, ja suuri ruskea portti muistuttaa, että leipomo sijaitsee kadunkulmassa. Näin katu muuttuu heiveröisten, vilkkuvien merkkien verkoksi, mutta sen näkymät jäävät pimentoon.”
”Kävellessämme emme tee mitään, kävelemme vain. Mutta silloin kun meillä ei ole muuta tehtävää kuin vain kävellä, voimme löytää uudestaan puhtaan olemisen ilon, josta lapsuutemme täyttyi. Niinpä käveleminen, joka keventää kuormaamme ja riuhtaisee meidät irti tekemisen pakkomielteestä, sallii meidän kohdata jälleen lapsuusajan ikuisuuden. ”
Frederic Gros`n pieni teos on antologia, jossa hänen omat pohdintansa kävelemisen merkityksestä vuorottelevat toisten kävelevien ajattelijoiden esittelyiden kanssa. Kun antiikin Diogenes, Friedrich Nietzsche, Arthur Rimbaud ja Mahatma Gandhi ovat uskoneet kävelemiseen, siinä täytyy olla jotain.
Ja se jotain voi viedä filosofisiin päätelmiin, kuten kävi Henry David Thoreaulle (1817–1862). Tuntikausien päivittäisillä kävelyillään Thoreau kehitti kokonaan uuden talousjärjestyksen miettimällä eroa tiukkuuden ja niukkuuden välillä. Jälkimmäinen, yksinkertaiseen tyytyminen, on edelliseen verrattuna ylellisyyttä – ja jokaisen ulottuvilla. Intian mullistanut Mahatma Gandhi (1869–1948) teki kävelemisestä politiikkaa, ja väkivallaton vastarinta horjutti siirtomaavaltaa. Tarina Gandhin sisäisen voiman satyagraha-käsitteestä ja vuoden 1930 marssista, jolla vastustettiin brittien suolaveroa, oli hänen kävelynsä konkretiaa.
Immanuel Kant käveli kuin kello, tunti per päivä samalla kellonlyömällä aina. Rousseau halusi olla ja oli pitkien matkojen mies, kävelevä ihminen mutta perhe-elämän kustannuksella! Nietzsche pisteli paremmaksi, käveli hullun lailla kahdeksantuntisia työpäiviä.
Oulu 28.10.2015 Mauri Myllylä
Liikennementori 