Seuraavassa on eräitä esimerkkejä, joissa hankkeen esitellyt viranomainen ei ole ottanut huomioon sen oivaltaneita suunnittelijoita tai siitä kärsineen taloudellisia menetyksiä. Kehut ja kiitokset ovat menneet väärälle taholle. Yksi esimerkki kertoo yleisen edun huomiotta jättämisestä.
Joutsensillan kuvakaappaus
Joutsensilta. Kuva Mauri Myllylä 1999
Valtatie 4:n rakentaminen moottoritieksi vuosina 1993-1997 välillä Kiviniemi -Laanila oli vuosisadan suuri tieliikennehanke Oulussa. Valtion hankkeeseen onnistuttiin kytkemään myös Joutsentie -kadulta puuttuva ratapihan ylikulkusilta Joutsensilta. Leveän ratapihan ylittäminen oli iso kustannustekijä. Toinen pohdinnan paikka oli Joutsensillan jatkoyhteys Limingantullissa ja Heinäpäässä. Siltayhteyden linjausvaihtoehdoista päädyttiin pisimmän sillan ja parhaan jatkoyhteyden Hailuodontien valintaan. Tärkeän yhteyden suunnittelu oli esillä julkisuudessa.
Rakentamisen alkuvaiheessa mieshenkilö vaati Oulun kaupungilta omakotitonttia korvauksena Joutsensillan rakentamisesta hänen julkisesti esittämän suunnitelman mukaisesti. Jos ei kaupunki tähän suostu, hän esittää vaatimuksensa oikeusteitse. Kävimme pyydetyn neuvottelun, jossa kerroin, että olimme päätyneet hyväksyttyyn suunnitelmaan itsenäisesti tietämättä hänen ajatuksiaan. En ollut törmännyt aiemmin vastaavanlaiseen tekijänoikeuden kiistaan työelämässä. Harmaita hiuksia aktiiviselle kaupungin asukkaalle aiheuttanut kiista raukesi.
Julkisten paikkojen ja rakenteiden teko on tiimityötä ja suunnitelma syntyy sen tuloksena. Ylempi esimies tai ylempi toimielin hyväksyy suunnitelman. Paikat nimetään eri ansioiden kuin alueiden suunnittelusta saa. Periaate oli, ettei katua eikä paikkaa voi nimetä elossa olevan nimellä. Se voi pian kaduttaa nimenantajaa tai olla huono suunnittelijan oikeusturvan kannalta.
Vihersuunnitelmien tekijänoikeudet unohtuivat
Tarmontien alikulkusilta ja teknisenpalvelukeskuksen puistotoimen vihertyöt
Kuva Mauri Myllylä 1999
Kirja, Katu, koulu ja kaupunki ilmestyi vuonna 2000 eli kaksi vuotta eläkkeelle siirtymiseni jälkeen. Julkaisu käsittelee työvuosieni aikaisia tapahtumia niistä syntyneen kirjallisen materiaalin pohjalta. Kirjan toimittaminen ja kustantaminen tapahtui yhdessä Oulun kaupungin ja sen yhteistyötahojen kesken. Kaupungin puistotoimen edustaja kommentoi kirjaa sen tekijän liikennementorin blogissa seuraavasti:
”Katu, koulu ja kaupunki -kirja on ansiokkaasti tehty ja kertoo tekijänsä vahvasta osaamisesta ja kokemuksesta. Kirjan kuvituksessa on paljon viheralueita ja istutuksia, joiden merkitys myös tunnustetaan. Kirjassa ei kuitenkaan sanallakaan mainita, että on erikseen olemassa koulutettu ja ammattitaitoinen ammattikunta viheralueiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Kirjasta saa yksipuolisesti käsityksen, että kaiken kauniin takana on yksistään ja vain erinomainen insinöörikunta.”
On halpaa omia toiselle kuuluvia ansioita. Puistotoimen arviointi osuu kohdalleen ja kömmäys harmittaa myös kirjan tekijää. Kirjan tekijän tarkoitus on ollut tunnustaa vihertöiden merkitys ratkaisevan tärkeäksi rakennetun ympäristön liikennerakenteissa niitä tehtäessä ja vielä eläkeläisen kirjassa kuvattaessa. En osaa puolustaa itseäni kuin toteamalla, että olen Oulun kaupungin viherhankkeissa kuulunut samaan organisaatioon muistutuksen tekijän kanssa.
Samaan asiaan on tarttunut joskin eri näkökulmasta Oulun tunteva toimittaja, kolumnisti, tietokirjailija Helena Petäistö, joka kritisoi Kalevan lehtiartikkelissa Oulun rakennettua ympäristöä insinöörien karuna kynänjälkenä.
Asia on mietinnän paikka yleisemminkin. Tunnustan syyllistyneeni elämässäni kiittämättömyyteen yhteistyökumppaneita, läheisiäni ja kanssaihmisiä kohtaan. Kiitokseen on aiheita ja se on silloin voimavara, jonka käyttö maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.
Harmailta hiuksilta vältyttiin
Ei kiittäminenkään ole aina ongelmatonta. Kiittäminen vaatii antajaltaan silmää ja seuraavassa esimerkissämme lain tuntemusta.
Sain keväällä 1999 Liikennesuunnittelun Seuran puheenjohtajalta kutsun Kuntatekniikan päiville Lahteen vastaanottamaan seuran palkintoa Oulun kevyen liikenteenjärjestelyjen ansioista. Palkinnon jakopäivänä puheenjohtaja ilmoitti, ettei minun tarvitse tulla tilaisuuteen, koska kaupungin asiasta tekemän lainopillisen selvityksen perusteella eläkeläinen ei voi olla vastaanottamassa kaupungille kuuluvaa tunnustusta. Oikeat palkittavat matkustivat paikalle. Lahteen jo tulleena istuin kuitenkin ölövinä takapenkissä. Oli hyvä, että ilmoitin etukäteen palkitsemistilaisuudesta Oulun kaupungin johdolle. Kaikki välttyivät harmailta hiuksilta. Jaettu ilo oli kaksinkertainen ilo.
Poikkeuksena eläkeläisen juhlintakelpoisuuteen sain vuonna 1999 kutsun myös Kiertotien (Bertel Jungin tien) avaukseen ja sieltä pätkän alue- ja kuntaministeri Martti Korhosen katkaisemasta sinivalkoisesta juhlanauhasta.
Kävelykatu toiseksi suurin erehdys
Vammaisyhdistys perehdyttää vastuullista suunnittelijaa invalidipyörän käyttöön.
Oululehti kirjoitti vuonna 1966: ”Oulun keskustan valtaväylä Kirkkokatu vallataan jalankululle. Ajoneuvot karkotetaan muualle. Sitä on valmisteltu vasta vuodesta 1962. Ehdotuksen vaikutus on kuin pommin. Se ällistyttää yllätyksellisyydellään ja hätkähdyttää radikaalisuudellaan. Se on Oulun toiseksi suurin erehdys. Suurin erehdys on ruutuasemakaavaan palaaminen pommitetun Oulun jälkeen.”
Kaupunginhallitus hyväksyi Kirkkokadun kävelykatukokeilun syksyllä 1967. Kävelykatualoitteen tekijä oli saanut opiskeluluvan USA:han ehdolla, että palaa oppeineen takaisin palvelemaan kaupunkia. Syksyllä 1967 kävelykatukulissit purettiin. Epäonnistunut kokeilu johti siihen, että aloitteen tekijä tuomittiin poissaolevana ”kuolemaan”. Oulun kokeilua pidetään syynä myös siihen, että Suomen kaupunkien keskustojen eurooppalaistuminen siirtyi parilla vuosikymmenellä. Keskustan liiketoiminnat kärsivät kokeilusta ja saivat harmia kävelykatualoitteen uusimisesta vuosikymmenen välein.
Ympäristöministeriö vahvisti Oulun kävelykatuasemakaavan 8.5.1986. Kävelykatu Rotuaari avattiin heinäkuussa 1987. Hemmo Kuuranhalla herätti alueen henkiin. Kuva Mauri Myllylä 2016
Yleisen liikenteen edun vastainen kadun katkaisu
Yleiseltä liikenteeltä katkaistu Isokatu. Kuva Mauri Myllylä 2016
Kävelykeskustan päätösten viipyminen vaikutti myös muiden keskustan liikennejärjestelyjen lykkääntymisen. Joukkoliikenteen reitistön kehittäminen keskustassa oli merkittävin avoin asia. Isokatu oli vuonna 1994 ehdolla kaksisuuntaiseksi joukkoliikennekaduksi. Hanke sai potkut. Hiusteni harmaantuminen Oulun kaupungin suunnittelussa loppui maaliskuussa 1998. Kehittyneemmän joukkoliikenteen suunnitelma on työn alla.
Keskustan liikennesuunnittelun avainkysymys oli pitkien pääkatujen työnjako eri liikkumismuotojen palvelussa. Kaupunki teki uhkarohkean päätöksen katkaisemalla Isokadun väliltä Kauppurienkatu – Pakkahuoneenkatu yleiseltä liikenteeltä siihen rajoittuvien toimintojen hyväksi. Tavarataiokompleksin valmistumista juhlittiin huhtikuussa vuonna 2016.
Omassa työssäni olin saanut tältä paikalta mietittävää ja harmaita hiuksia jo aiemmin. Tavaratalon rakentaja lunasti sen tieltä Oulun Rauhanyhdistys ry:n tontin ja sillä olevan toimitilarakennuksen. Myötävaikutin 1960-luvulla rakennusluvan saamiseen toimitilarakennukselle ja sen liikenteellisesti epäkelvolle pysäköintiratkaisulle.
Oulussa 12.2.2023
Mauri Myllylä
Liikennementori 