Sukupolvi ennen meitä

Osa 1

Tieteen päivåt 9.-14.2019 Helsingin yliopisto

Rohkeus tutkijan ja tutkimuksen kohteen ominaisuutena oli teema vuoden 2019 Tieteen päivien 9.-14.1. ohjelmassa ja kaikissa esityksissä. Osallistuimme vaimoni Pirkko Myllylän kanssa päiville. Päivien esitykset on koottu Gaudeamuksen julkaisuun Kaikenlaista rohkeutta. Mikko Salasuon ja Antti Häkkisen esityksen aihe on Kansallinen ja kansainvälinen suomalaisten sukupolvien ideaaleissa. Mikko Salasuo on vuonna 1972 syntynyt helsinkiläinen talous- ja sosiaalihistorian dosentti Helsingin yliopistosta ja toimii vastaavana tutkijana. Antti Häkkinen on talous- ja sosiaalihistorian professori Helsingin yliopistosta. Tämä kirjoitus on tehty osana isäni Leevi Myllylän 115-vuotispäivän ohjelmaa Luopioisissa 10.7.2019.

Suomalaisten sukupolvien ideaalit – hyvä elämä

Tutkijain kirjoitus liittyy tekijöiden yhteiseen työhön, jossa on analysoitu hyvän elämän rakentumista ja siinä tapahtuneita muutoksia 300 vuoden ajalta. Kiinnostus keskittyy erityisesti nuoren sukupolven rooliin yhteiskunnallisten murrosten tekijöinä, kokijoina ja näkijöinä. Analyysin pohjana on Antti Häkkisen kaikkiaan 66 000 henkeä käsittävä sosiaalidemografinen tietokanta aineisto. Aineiston 350 esi-isää ja –äitiä syntyivät 1700-luvun alussa ja heidän jälkipolvensa ovat levittäytyneet kaikkialle Suomeen, Amerikkaan, Australiaan, Ruotsiin ja muualle. Rinnalla on hyödynnetty 1900-luvulla syntyneiden ihmisten haastatteluja ja tuoreita nuorille tehtyjä kyselyjä. Tietokanta-aineistosta on Antti Häkkinen konstruoinut kymmenen sukupolven jatkumon. Sen nimet havainnollistavat eri sukupolvien yhteyttä aikakautensa yhteiskuntaan.

1831-1850 Torpparisukupolvet
1851-1880 Nälkävuosien lapset
1881-1910 Muuttajien sukupolvi
1911-1940    Nationalistinen sukupolvi
1941-1970    Verkostosukupolvi
1971-2000   Urbaanisukupolvi
2001-    Globaalisukupolvi

Keskityn esityksessäni omien vanhempieni Siiri ja Leevi Myllylän ja heidän vanhempien lastensa lapsuusaikaan eli nationalistisen sukupolven 1911-1940 aikaan. Taustatutkimus luonnehtii tätä sukupolvea tarkemmin seuraavin johtopäätöksin:

Nationalistisen sukupolven nimitys

Nimitys pyrkii kuvastamaan sitä ajatusmaailmaa ja niitä olosuhteita, joissa ensimmäinen itsenäisessä Suomessa elänyt sukupolvi eli. Sen historia ja kohtalot ovat kietoutuneet kansallisvaltion kehitykseen. Sukupolven ensimmäinen puolisko koki lapsuudessaan sisällissodan maailman ja jälkimmäisen kohtalona oli elää lapsuudessaan toisen maailmansodan järkytykset. Tämä sukupolvi koki ankaran pulan elintarvikkeista ja muista jokapäiväisen elämän tarpeista vuosina 1918, 1932-1934, 1941-1942, 1945-1946. Se on ankaran työn ja niukan toimeentulon sukupolvi. Sen elämä muuttui helpommaksi vasta keski-iässä tai vanhuudessa.

Seuraavalle eli verkostosukupolvelle (1941-1970) sodan loppuminen oli eräänlainen nollapiste. Köyhyys kurjuus ja kärsimys etääntyivät heidän elämästään nopeasti.

Paikoillaan pysytellyt sukupolvi

Alueellisessa liikkumisessa nationalistinen sukupolvi poikkesi edeltäjästään muuttajien sukupolvesta, jonka lapset lähtivät maailmalle ja jonka sukupolven elämälle oli leimallista maassa- ja maastamuutto työn ja toimeentulon perässä. He etsivät vielä isänmaatansakin. Nationalistinen sukupolvi pysyi enemmän paikoillaan ja liikkui maan rajojen sisällä. Sodat aiheuttivat liikettä maan sisällä mutta samalla rajoittivat siirtolaisuutta maasta ulos.

Verkostosukupolvi aloitti isolla sakilla paremman elämän etsinnän Ruotsista.

Sodan lasten ja kärsimysten sukupolvi

Tarkastelussa olevan nationalistisen sukupolven aikana syntyneet lapset ovat olleet sekä sodan lapsia että sen varjossa eläneitä. Sodissa kaatui iso joukko nuoria miehiä. Sukupolven ihmisten elämäkertahaastattelut ovat täynnä sotien aiheuttamaa surua, kärsimystä, traumaa ja murtuneita mieliä. Ne sisältävät myös vaikenemista ja vielä tutkittavaa. Monet yhteiskuntamme ongelmat ja sukupolviristiriidat voidaan kytkeä sotien traumoihin.

Haavoittuneen sukupolven rikkinäinen maailma siirtyi jälkeläisille eli verkostosukupolvelle (1941-1970).

Työn sukupolvi

Sukupolvi eli työstä, Se nosti työn arvon ja merkityksen eettisesti korkealle. Ei ollut kysymys vain raskaasta raadannasta vaan lapsuudesta vanhuuteen asti ulottuvasta arkisesta työstä hellan ääressä, pellolla, savotassa, yrityksessä tai muussa tienestissä. Sukupolven ääni korostaa niitä uhrauksia, joita he ovat tehneet oman perheensä, yhteisönsä tai yhteiskunnan eteen.

Pyyteettömyys ja toisen hyväksi uhrautuminen näkyi heille koko yhteisön ominaisuutena, arvostuksena ja kunnioituksena. Se olkoon myös seuraavan sukupolven yhteisessä muistissa säilytettävä arvostus.

Sotien kirkastama sukupolvi

Sodan ja raadannan taustalla näkyy vielä laajempi näkökulma, itsenäinen Suomi, suomalaisuus ja suomalainen identiteetti. Sanottakoon sitä nationalismiksi. Tämä sukupolvi oli ensimmäinen, jolle kysymys kansalaisuudesta ja kansallisuudesta oli monin tavoin merkityksellinen. Vuoden 1918 sisällissota ja vuosien 1939-1945 sotajakso ensin hajottivat mutta sitten myös yhtenäistivät tätä sukupolvea. Sodat koetaan 1900-luvun tärkeimpinä tapahtumina, kansalaisuuden kirkastamina kiirastulina.

Verkostosukupolven aikana sota-ajan sankarit saatettiin esittää taantumuksen mannekiineina.

Vaurastunut ja valtioon tukeutuva sukupolvi

Tämän sukupolven elämä on ollut myös vaurastuvan maan ja kehittyvän valtiovallan historiaa. Monet nousivat lähes täydellisestä köyhyydestä vaurauteen ja hyvinvointiin. Leivän lisäksi he saivat koulutusta, mielekkäämpiä töitä, parempaa terveyttä ja sosiaaliturvaa. Tämän sukupolven elämässä itsenäisyys, sodat ja hyvinvointi ovat sama asia. Tästä syystä he oppivat myös luottamaan valtioon. Valtiouskollisuus ja jopa valtiouskonnollisuus ovat nationalistisen sukupolven keskeinen ominaisuus.

Verkostosukupolven suuret ikäluokat ryhtyivät sukupolvikapinaan miltei kaikilla elämän alueilla.

Itseensä tuijottava sukupolvi

Etnisyyden historian tutkijat ovat osoittaneet, että Suomen kansallista rakennustyötä tehtiin aluksi mielellään muita pois sulkemalla ja suomalaisuutta kiellon kautta määritellen. Emme ole ruotsalaisia, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. Itsensä tuijottamisen politiikasta tuli virallinen oppi 1900-luvun jälkipuoliskolle saakka. Aatteet, ideologiat tiede ja taide kulkivat vapaasti rajojen ylitse, mutta valikoivasti niin, että kansallinen itsekkyys oli virallinen politiikka. Kansainväliseen politiikkaan ja muuhun toimintaan osallistuttiin, mutta kansallinen etu oli se kapea mitta, jonka kautta kaikkea arvostettiin. Sukupolvensa sota-ajan sankari oli upseeri, joka uhrasi elämänsä valkoisen Suomen puolesta. Rauhanajan sankari oli virkamies, joka käytti kaikki voimavaransa kansakunnan hyväksi.

Verkostosukupolven katse kääntyi sitten koko maailmaan kaikkialle, missä koettiin nälkää ja kärsimystä.

Koulun, kirkon ja armeijan tukema sukupolvi

Tässä siteeratun tutkimuksen mukaan kansallinen kirkko tuki vallalla olevaa ajattelutapaa uskollisesti kuten yleensä. Kirkon oppi valitusta kansasta sopi yhteen kansallisen nationalistisen paatoksen kanssa. Se kytkeytyi myös sukupolven saamaan kouluopetukseen. Sitä vahvisti omalta osaltaan armeija. Kirkko, koulu, armeija oli kolmiyhteys, jonka hegemonian murtamiseen seuraava verkostosukupolvi 1941-1970 käytti voimavaransa.

Edellä esitetty kuvaus vanhempiemme sukupolvesta oli osa tieteen päivien 2019 ohjelmaa, joka käsitteli rohkeuden merkitystä eri elämän alueilla. Rohkeus tieteen päivien teemaksi ja esitysten aiheeksi on merkittävä näkökulma. Myös Raamatussa kehotus rohkeuteen tulee esille monessa yhteydessä. Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra sinun Jumalasi, on sinun kanssasi sinun kaikilla teilläsi. Tämä oli kehotus Joosualle, Israelin heimojen johtajalle.

Sukupolvet ennen meitä vaivain teitä ovat täällä kulkeneet valossa ja pimennossa, ahdingossa uskoneet ja toivoneet.

Osa 2

Oman kotini edustavuus nationalistisen sukupolven kuvassa

Tutkimuksen kohteena olleen nationalistisen sukupolven yhteiskunnalliset ihanteet antoivat suuntaa sen elämälle. Ihanteisiin vaikuttaneet tekijät olivat aineellista ja aineetonta pääomaa, jota jälkimmäistä tutkijat sanovat sitkeäksi aineeksi. Tutkijat pitävät sitä yhteiskuntatieteen näkökulmasta hyvän elämän pysyvyyttä edistävänä voimana, jolla vanhempi polvi siirtää tietoja taitoja, asenteita, ja ihanteita jälkipolvilleen.

Voin tunnistaa nationalistisen sukupolven ihanteet ja niiden perimisen hallitsevina myös omassa suvussamme hyvään elämään pyrittäessä. Sukupolven perusyksikkö on perhe. Se ei ole vapaa yhteiskunnan valtavirtauksista eikä sen ilmiöistä. Sillä on myös omia piirteitä ja ihanteiden ilmaisumuotoja. Kristillinen elämänkatsomus on mielestäni aineettoman pääoman tärkein hyvän elämän ilmenemismuoto.

Oma koti kullan kallis. Tutkijat panivat merkille, että ihmisten keskuudessa on läpi vuosisatojen kulkenut sananparsia, joissa kiteytyvät ajatukset hyvän elämän ihannekuvasta, sen haaveista ja tavoitteista. Ylioppilas ja peltikatto olivat isäni nuoruudessa ylimmän tason tavoitteet puolisoa ja yhteistä asuntoa määriteltäessä. Kumpikin tavoite toteutui.

Arkinen elämä ei ollut niin jäsentynyttä. Oman sukumme nimittäminen nationalistiseksi on hyväksyttävissä jälkikäteen, koska isänmaallisuus oli sen aito tunnetila. Sotien vuoksi hyvän elämän ihannekuva oli koetuksella myös sukumme keskuudessa, joskin raskaat henkilömenetykset olivat määrältään vähäisemmät kuin monilla muilla.

Isä meidän rukouksessa pyydämme: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Martti Luther määrittelee jokapäiväisen leivän tässä esillä olevan hyvän elämän kuvauksena: Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen. Kaikkia näitä jokapäiväisen leivän osia tarvittiin, kaivattiin ja rukoiltiinkin perheessämme hyvän elämän antajina.

Perhe muutosten moottorina suvussamme

Mitkä tekijät sitoivat oman sukumme sukupolven edustajia yhteen ja muodostivat heistä yhteisön? Mitkä ovat olleet muutosten moottorit omassa suvussamme? Yleistä on, että lapset muutosten moottoreina poikkeavat vanhempiensa ihanteista ja haastavat heidän arvonsa. Oliko tai onko ilmiö tuttu omassa suvussamme?

On mielenkiintoista lukea kymmenen sukupolven jatkumoa ja vertailla, miten asiat ovat muuttuneet meidän sukupolveen verraten. totesi kummityttöni syntymävuosi 2000.

Asiaa voi lähestyä isäni ja äitini suhteesta omiin vanhempiinsa ja meidän heidän lastensa suhtautumisessa vanhempiimme. He kaikki ovat olleet suurperheiden lapsia. Iso perhe herätti jo silloin huomiota ja ”osanottoa” koulussa ja muussa kanssakäymisessä. Ne ovat herrasväkeä, joilla ei ole pieniä lapsia oli isämme leikkipuheeseen sisältyvä totuus.

Suurperheen jäsenyys on vaikuttanut yhteisömme ihanteiden muovautumiseen. Taustatutkimuksessa suurperheen merkitys ei tule esille. Sukupolvi on venyvä käsite suurperheessä. Se on jatkumo eikä siinä ole niin selviä kynnyksiä polven vaihtumisesta. Sisaruksistani vanhimmat ovat syntyneet nationalistisen sukupolven aikana, nuoremmat verkostosukupolven aikana.

Penkin painajaiset 1953 alkamassa Oulun yhteislyseon pihalta. Vanhempamme arvostivat yhteislyseota kasvatuksellisista syistä. Velivainaja valitsi oman koulutiensä lyseoon. Hän tuli lähettämään meidän rekeämme taipaleelle. Päätin kuitenkin jättää paikkani käyttämättä. Kuvan löysin vuosia myöhemmin Uuno Laukan arkistosta.

Ison perheen lapset ovat keskinäisessä kilpailussa asemastaan, arvostaan ja saamastaan palkitsemisesta. Heillä on vastuumieltä ja valvontaa ainakin nuoremmistaan mutta myös toisistaan yleisemmin. Voidaan puhua apulaiskasvattajista tai ainakin apulaisvaikuttajista. Nationalistisen sukupolven aikakaudella perhekeskeisyys oli ominaisempaa kuin sen jälkeisillä polvilla tai yhteiskunnassa tänään, jolloin perhekäsite vaikuttaa olevan uudelleen arvioinnin kohteena.

Suvussamme se oli muutosmoottori moniin asioihin ja osapuoliin. Se oli vaikutuksiltaan myönteistä, muunlaisiakin esimerkkejä on. Oman sukumme lapset vetivät nuorempiaan samaan kouluun ja koulutukseen, samaan työympäristöön sekä harrastuksiin. Varttuneempien perheen jäsenten yhteinen ulkoinen ystävyys on saattanut viedä myös oman elämän kumppanin kohtaamiseen. Samaan aikaan nuoremmat hakivat kummppania nappeja laskemalla pappi, lukkari, talonpoka, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, silkkiä, samettia, ryysyä, rääsyä tai keppikerjäläistä.

Sivistystä ja hyvää elämää

Nationalistinen sukupolvi eli työstä. Se nosti työn arvon ja merkityksen eettisesti korkealle. Keittee sitä pittee sielläkin (lomamökillä), sanoi naapurimme Helomaan rouva Savon murteella VR:n vapaalipulla Hämeeseen lasten kanssa lähtevälle äidilleni.

Koulunkäynti koettiin suvuissamme työntekona ja palkitsevana tulevaisuudessa. Isän kannustus oli konkreettista: Tynnää, tynnää. Kannattaa käydä koulua, niin pääsee vaikka VR:lle kirjuriksi.

Kansalliset kulttuurisaavutukset ja niiden vaikutus sukupolven edustajiimme oli luonteeltaan sisäistä ja korostamatonta hyvää elämää. Musiikkiamme voin luonnehtia hyvän elämän ideaalina sanoilla penkissä ja köörissä laulaminen ja peräkamarisoittaminen mutta silti jälkipolville siirrettävänä sitkeänä aineena.

Aatteellisten pyrkimysten ja politiikan teon merkitys aineellisena tai aineettomana pääomana tai yhteiskuntaa yhdistävänä tai jakavana tekijänä ei tule taustatutkimuksessa juurikaan esille. Sama koskee uskonnollista suuntautumista nationalistisen sukupolven ajattelussa, joka omassa perheessämme oli keskeisellä sijalla.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi

Tämän esityksen taustatutkimuksessa kiinnostus keskittyy erityisesti nuoren sukupolven rooliin yhteiskunnallisten murrosten tekijöinä, kokijoina ja näkijöinä. Nuoren sukupolven tärkeä elämän ohje on Raamatun neljäs käsky. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että eläisit kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Kunnioitus on myönteinen, ihmistä tai ihmisryhmää kuten kansakuntaa tai uskontoa, kohtaan tunnettu ihaileva tai arvostava tunne. Omasta maasta kamppailevan nationalistisen sukupolven aikana ja sen aikalaisten mielessä oli neljännen käskyn noudattamisella ja sen ainutlaatuisella menestymisen lupauksella suuri merkitys.

Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme väheksy emmekä vihastuta vanhempiamme emmekä esimiehiämme, vaan kunnioitamme, palvelemme, tottelemme, rakastamme ja arvostamme heitä. Luther Vähä katekismus.

Alussa esittämässäni nationalistisen sukupolven kuvailussa on esimerkkejä, miten seuraava nuorempi sukupolvi useissa kohti kyseenalaisti tai saattoi nousta kapinaan vanhemman polven elämää vastaan.

Luopioisissa pidetyn tilaisuuden tarkoituksena oli kunnioittaa isäämme hänen syntymän 115- vuotispäivänä ja hänen puolisoaan sekä antaa kunnioituksemme edesmenneelle sukupolvelle. Mietimme itse tykönämme, miten olemme kunnioitusta osoittaneet heidän ja heidän sukupolvensa elinaikana.

Lähisukumme ominaispiirteitä

Oman sukumme kuva vastaa suuressa määrin sitä kuvaa, jonka tutkijat ovat piirtäneet nationalistisesta sukupolvesta. Rohkeita he kyllä olivat, joka näkyi eri elämän alueilla. Rohkeasti saa arvioida myös heitä yhdistäviä piirteitä.

Mielestäni heitä yhdisti suomalaisuus, työkeskeisyys ja yrittäminen, rautatieläisyys, perhekeskeisyys, musiikillisuus ja uskonnollisuus. Nykykielellä ja –mielellä tätä sanottaisiin konservatiivisuudeksi.

Täällä nyt me vuorostamme vaellamme tietä sukupolvien, niin kuin lapset aikanansa ja -taivaltansa käyvät meitä seuraten.

Osa 3

Millaisia vanhempani olivat?

Lapsemme ja lastenlapsemme ovat meitä edeltäneestä sukupolvesta puheen ollen ilmaisseet vähäisen tuntemuksensa vanhemmistamme ja toivoneet valaistusta. Omat sisarukseni ja heidän puolisonsa ovat nähneet ja kokeneet vanhempani eri aikoina ja eri elämäntilanteissa. Muistot ovat itse kullakin omat. Lähdin kotoa opiskeluhommiin Helsinkiin vuonna 1953. Nuoremmilla sisaruksillani on selkeämpi kuva sen jälkeisestä ajasta.

Isäni syntymästä on kulunut 115 vuotta 10.7.2019. Luopioisten kesätapahtuma sen merkeissä oli tarpeellinen. Se kuvaa yhden nationalistisen sukupolven perheen elämää ja siinä havaittavissa olevia hyvän elämän ihanteita. Se välittää tietoa ja tunnetta sisältämme ja esityksiä kotiimme liittyvistä aiheista. Jälkipolvella on kysymyksiä mielessään ja niihin varttuneimmilla vastauksia. Minulta on kysytty mm:

Missä vanhempamme tutustuivat toisiinsa? Missä vanhempamme asustelivat? Millainen rooli isälläni oli kasvatusasioissa? Missä töissä äitini kävi kodin ulkopuolella ja keitä hän opetti kotona? Mitä eväitä vanhempani antoivat elämäämme? Miten perheemme puhui tunteistaan? Miten isäni kohteli äitiäni ja päinvastoin?

On aina arvostettavaa, kun on rohkeutta kertoa henkilökohtaisemmista asioista muille, sanoi kummityttöni.

Ettekö ole lukeneet?

Näitä aiheita sivuan tai rivien välistä niistä voi lukea tietorikkaasta sukukirjasta Vastamäeltä maailmalle 2004. Kirjan sivulla 88 on luettavissa äitini haastatteluun perustuva kuvaukseni perheen asumisista lähinnä sen seinistä ja muista ulkoisista puitteista. Sopivan asuinpaikan hakeminen vaati vanhemmiltamme rohkeutta. Toteutumatta jäi isän työpaikan vaihto Oulusta Pasilan konepajalle Helsinkiin. Oman sukumme ja vanhempiemme vaiheista Suomen itsenäisyyden ajan historian käännekohdissa on luettavissa kirjassani Isänmaan tiellä 2018.

Mistä vanhempaimme yhteinen asuminen sai alkunsa? Nuorena opettajana elämäntyönsä aloittanut äitini lähti vierailulle Ouluun sisarensa kotiin. Sieltä syntyi yhteys laulamista harrastavaan nuorten joukkoon, johon tuleva isänikin kuului. Lähempi tutustuminen alkoi äitini suksien katkeamisesta syntyneestä auttamistilanteesta. Tarina on kerrottu tarkemmin edellä mainituissa julkaisuissa.

Sama koskee äitini poikkeuksellista ansioluetteloa koulun opettajana ja kotiopettajana. Lapsuudessani aloittaessani alaikäisenä koulunkäyntiäni Heinätorin koulussa en sitä vielä käsittänyt. Kouluviranomaiset olivat panneet minut äitini luokalle. Nakkasin eka päivänä repun selkääni ja siirryin rinnakkaisluokkaan ja sillä tiellä olen yrittänyt jatkaa. Äidin erityisapua opintoihini sain viisi vuotta myöhemmin hänen Hämeenlinnan yhteiskoulussa keräämästään kasvikokoelmasta Ratakadun vintiltä.

Kotona asumiseni aikana vanhempieni avioliittoa ja omaa elämäänikin sävyttivät isäni työhuolet ja yhteiskunnalliset tehtävät sekä sairaudet, joita puolisot kantoivat yhdessä toisiaan tukien. Isän sydänsairaus ja aivokasvain rampauttivat iloisen ja tarmokkaan mielen aikaisessa elämän vaiheessa. Äitiä vaivasi toistuva päänsärky. Hota-pulverin voimalla mentiin eteenpäin. Isä kunnioitti ja rakasti äitiä ja antoi hänelle vastuuta perheestä ja kodista. Samoin teki äiti, missä näki isän avut paremmaksi. Sotavuodet toivat kasvavalle perheelle huolen jokapäiväisestä leivästä. Isäni viimeisinä vuosina äiti joutui hoitamaan myös isää ja suojelemaan häntä liioilta huolilta. Minulle ei ole jäänyt mielikuvaa heidän näkyvästä tai seinän taakse kuuluvasta riitelystä keskenään.

Toteamus ”isä kunnioitti ja rakasti äitiäni”, oli minusta merkittävä. Se toi minulle mieleen kerran vastaan tulleen sanonnan Tärkein asia, jonka isä voi lapsilleen tehdä, on rakastaa heidän äitiään, sanoi kummityttöni, kirjoitukseni testilukija.

Anteeksiantoa tarvittiin

Tuskin tunteet olivat ihmissuhdekysymyksenä erityinen puheenaihe ja käsittelyn kohde oman lapsuuteni aikana. Sen sijaan tunteilla puhuminen ja niiden näyttäminen olivat perheen arkea. Toiset olivat siinä parempia kuin toiset. Isän työssäkäynnin vaatiman levon aikana ja hänen sairausvaiheissaan oli ulospäin suuntautuvia tunteita hyvä hillitä. Itseäni pidin isossa väessä luonteeltani sulkeutuneena ja käytin vähemmän puheenvuoroja kuten vielä nykyisinkin. Isän kanssa hyviä keskustelumahdollisuuksia tarjosivat kahdenkeskiset kävelyretket Kaaperintielle ja Steniuksen Hiiroseen ”ihanteelle”.

Anteeksiantoa tarvittiin. Eurokansanedustaja Liisa Jaakonsaari on muistelmissaan tuonut esille kotinsa ikkunanäkymän Ratakatu 11:n pihalle, jossa Myllylän lapsia käytettiin pihan lasten riitojen sovittelussa ja ratkaisijana. Mallia politiikan tekoon?

Hyvää elämää

Poikani perheessä vierailulla yksi tyttäristä kysyi, mitkä asiat ilahduttivat eniten isääni? Vastaukseksi sanoin: Hyvä ruoka, kalastaminen, laulaminen ja lastensa soitto. Uskon, että sisäistä iloa eniten tuotti myönteinen vastaus hänen toistuvaan kysymykseensä uskon pitämisestä. Isä muistutti myöhemmin minua, että olin vastannut siihen myönteisesti.

Isäni arvosti terveitä elämäntapoja ja oli niistä itse hyvänä esimerkkinä. Hän kasvatti ja vaikutti minuun juuri esimerkillään ja harvoilla mutta painavilla sanoillaan ja viisauksillaan. Hän halusi myös kuulla painavaa puhetta ja käydä arvokkaissa tilaisuuksissa. Urheilukilpailut eivät olleet sellaisia. Esimerkkiä hän näytti tyytymällä vaatimattomaan elämään mutta samalla kannusti liikuntaan, koulun käyntiin ja työn tekoon. Lasten kasvatuksessa hän sanoi luottavansa äitiimme. Lasten hengellinen oppiminen oli pyhäkoulun opettajan ansiota.

Poikani muistaa, että äitini toi hillarepun ja kumisaappaat isäni viimeisen sairasvuoteen viereen Luopioisissa vuonna 1962 hyvän elämän ja hyvän mielen muistoina.

Nationalistisen sukupolven edustaja ja pitkän elämän kokenut äitini oli rohkea ja pyyteetön. Esimerkkinä hänen rohkeudestaan oli oma-aloitteinen kesänviettopaikkojen järjestely perikunnalle Luopioisiin. Tuttavamme arvostivat äitiäni vaikutusvaltaisena ihmisenä. Hyväksykös äetes, kysyi hänen serkkunsa, jos hänelle omista aikomisistaan kertoi.

Äitini ehti nähdä verkostosukupolven esiinmarssin ja seurata sen menoa. Hän oli hyvillään, kun ei enää tarvitse istua lentokoneeseen, lähteä Ruotsiin eikä opetella atk:ta.

Lopuksi

Rautatieläisten asunnossa Oulussa aloittivat 1900-luvun alussa yhteisen elämänsä isoisäni Juho Erkki Myllylä vaimonsa Maria Matildan kanssa. Kuva Mauri Myllylä 2017

Olen edellä kuvaillut yhtä sukupuuta tai sen oksaa. Mitä se enää hyödyttää? Onko se vielä pystyssä? Vaimoni kirjahyllyssä on Kirsti Ijäksen teos Sukupuu. Avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen. Se perustelee suvun asioiden käsittelyä seuraavin ajatuksin:

Sukupuuta tutkimalla avautuu laajempi näkökulma elämään kuin vain omaa henkilökohtaista elämää ja nykytilannetta katsellessa. Sukukupuun tarkastelu on auttanut monta sovintoon eletyn elämän ja edellisten sukupolvien kanssa. On sanottu, että vasta silloin on ihminen tullut aikuiseksi, kun hän lakkaa syyttämästä vanhempiaan.

Vanheneminen ei ole vain yhden sukupolven asia. Vanhempamme saivat elämän eväänsä omilta vanhemmiltaan ja nämä taas edelliseltä sukupolvelta. Yleensä vanhemmat ovat tahtoneet tehdä parhaansa, että heidän lapsillaan olisi parempi elää kuin heillä itsellään.

Lapsen perusolemus liittyy läheisesti hänen sukutaustaansa ja juuriinsa. Samalla jokainen meistä on oman aikansa lapsi. Kirsti Ijäs ihmettelee niitä muutoksia, joita on lyhyellä aikavälillä kolmen sukupolven aikana tapahtunut yhteiskunnassamme. Kiihkeä muutospaine on rikkonut kaikesta kehityksestä huolimatta elämän arvomaailmaa, perheitä ja yhteiskunnan rakenteita. Muutosnopeus on yksi syy huonovointisuuteen. Vanhoillisuus ja konservatiivisuus on saattanut merkitä kehityksen pysähdyttämistä, mutta vapaamielisyydessä ja liberaalisuudessa piilee oma tuhovoimansa. Vanhan tilalle ei ole ollut tarjota uutta tukevaa elämän mallia.

Hedelmistä puu tunnetaan -sukupuukin. Elämän menoa on arvioitava sen hedelmistä käsin.