Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi. Hiljainen tieto käyttöön


Teoksen esittely Julkisuudessa näemme ja kuulemme tämän tästä jonkun emeritusasiantuntijan puheenvuoron ajankohtaisesta tapahtumasta tai hankkeesta. Syrjään jäänyt osaaja saattaa edelleen tuntea pätemisen tarvetta tai hänen sanottavansa omaa painoarvoa. Ølen toteuttamassa oman puheenvuoroni kirjahankkeella Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi. Hiljainen tieto käyttöön. Kirjaa ei ole kukaan tilannut. Apuraha-anomukseni julkisille yhteisöille ja yksityisille tahoille eivät ole tuottaneet tulosta. Olen vienyt hanketta eteenpäin omakustanteena. Yritän saada kirjanmyyntituloilla katetta painatukseen. Henkistä tukea ja potkua työuran pidennykseen ovat antaneet Pirkko Myllylä ja Yrjö Myllylä Aluekehitys RD.

Työni taustalla on julkisen hallinnon palvelua ja päätöksenteon valmistelua sekä yhteistyötä julkisten viranomaisten kanssa. Toimin vuosina 1960 -1961 siltasuunnittelijana TVH:ssa, vuosina 1961 -1998 Oulun kaupungin palveluksessa rakennusviraston liikennesuunnittelijana, liikennesuunnitteluosaston päällikkönä ja teknisen keskuksen katu- Ja viherpalvelut -toimialan päällikkönä. Vuosina 1999 – 2006 olin asiantuntijana ja mentorina tieliikelaitoksen Konsultoinnissa ja vuodet 2007- 2012 konsulttitoimisto Navico Oy: n palveluksessa vastaavissa tehtävissä. Kolmivuotinen toiminta koordinaattorina liikenne- ja viestintäministeriön kevyen liikenteen Jaloin -hankkeessa 2001-2003 loi mahdollisuuden perehtyä asioihin valtion hallinnossa.

Kirjassa kerrotaan, miten näissä tehtävissä 50 vuoden aikana on voinut vaikuttaa kevyen liikenteen hyväksi. Kävely ja pyöräily eivät ole irrallisia ilmiöitä vaan kytkeytyvät muuhun jokapäiväiseen elämään. Liikennepoliittisessa tarkastelussa on kaikkia liikennemuotoja ja liikenneympäristöä käsiteltävä kokonaisuutena. Tähän kirjaan on kuvattu kävelykadun ja pysäköinnin järjestämistä esimerkkeinä näistä riippuvuussuhteista. Viime vuosina liikennehallinnossa käyttöön otettu luonnehdinta älykkäästä tai viisaasta liikkumisesta tarkoittaen sanonnoilla vaikkapa autoliikennettä tai kevyttä liikennettä, ei kerro koko totuutta. Siitä puuttuu ainakin tunneäly.

Olen halunnut vaikuttaa yhdyskuntasuunnitteluun kestävää kehitystä, hyvää ympäristöä sekä eettisiä arvoja painottamalla. Tämä julkaisu ja sitä edeltänyt varsinaisen työuran ajalta tehty kirja Katu, koulu ja kaupunki 2000 sekä liikennementorin blogi liikennementori.wordpress.com ovat osa tätä työtä. Uuden kirjani käsikirjoitus on valmis. Sisällysluettelo kuvaa 130-sivuisen kirjan aihepiirejä. Ne on kirjoitettu varsinaisen työelämän jälkeisenä mentoriaikana, mutta taustalla ovat myös varhaisemmat kokemukset Oulun kaupungin palveluksessa. Kirjan aihepiirit koskettavat julkisia viranomaisia, yhdyskuntasuunnittelun yksityisiä yrityksiä tai aiheesta kiinnostuneita muita tahoja ja ihmisiä. Asiat koskevat eniten kotikaupunkiani Oulua ja yleisesti vastaavia kuntia muualla Suomessa. Oulun kevyen liikenteen järjestelmä omaa kansainvälisestä arvoa ja tunnettuutta.

Tavoitteenani on saada katetta kirjan painatuksen kuluihin, joista olen pyytänyt kirjapainolta tarjouksen. Kirja on pehmeäkantinen liimasidottu osaksi mustavalkoinen ja osaksi värikuvin toteutuva kooltaan 21×25 cm. Kuvien määrä on noin 55 kpl. Niitä täydentävät reunapalstan erilaiset kommentit ja kevennykset. Kaksi edellistä kirjaani tein samalla sapluunalla. Kirja julkaistaan ​​vuoden 2015 alkupuolella. Kirjan myyntihinnaksi tullee 25 euro. Painosmäärän selvittämiseksi kartoitan kirjaan kohdistuvaa kiinnostusta. Ennakkoilmoitukset siitä ovat siksi tervetulleita. Lähiaikoina teen mahdollisille tilaajatahoille täsmällisemmän tarjouksen kirjahankkeeseen osallistumisesta ja kirjojen hankkimisesta.

Kirjan Sisältö

Tunneälyä liikenteeseen
LIIKENNEPOLITIIKKAA SUOMESSA   Uutta ajattelua liikennepolitiikkaan. Arktinen ulottuvuus liikennepoliittisessa selonteossa. Liikenteen muutostrendit arktisella alueella. Kohti käyvä puhe

HILJAINEN TIETO KÄYTTÖÖN  Mentorina tieliikelaitoksen konsultoinnissa. Koordinaattorina ministeriössä. Mentorina Navico Oy: ssa. Neuvonantajana yksityisessä elämässä. Hiljainen tieto sai Nobel-palkinnon. Asiat selkokielelle

HYVÄN KAUPUNGIN TUNTOMERKKEJÄ     Liikennejärjestelmä kaupungin menestystekijänä. Ajatuksen tynkiä työmatkalta. Hyviä vaalilupauksia. Oulu hyvä paikka asua. Oulun pääteiden historioitsija alkulehdiltä. Oulun liikenteen tavoitejutut 1974. Lapsen luovuutta ja kestävää elvytystä

OULUN PYSÄKÖINTITALO OY: N HISTORIAA  Oulun Pysäköintitalo Oy 20 vuotta OULUN ROTUAARIN SYNTY   Rotuaari jalostettu katutila

VAIKUTTAMINEN KÄVELYN JA PYÖRÄILYN HYVÄKSI  Vaikuttaminen kunnassa. Avainhenkilö paikallaan. Näkemys ja visio kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä. Oulun pyöräilyn ensietapit. Jukka Helkaman kiitospuheenvuoro. Jalankulun turvallisuusvuosi 2013. Ensimmäinen talvipyöräilykongressi 2013. Ilonpilkahduksia talvipyöräilykongressista 2013. Kehumatta paras

LIIKENNE JA ELÄMÄN ARVOT  Syyllisyys ja vastuullisuus. Ihmisen kuolevaisuus. Lasten tiedon äärellä. Toistemme arvostaminen. Kotisairaalan liikenne. Kohteliaisuusko onkin ongelma? Risuja ja ruusuja elomme poluilla. Hyttystie uudistuu. Kaduilla tapahtuu. Syystunnelma 2014                                                         

Oulussa 16.10.2014

Mauri Myllylä
Hyttystie 2  90550 Oulu
040 5023825
mauri.myllyla@navico.fi

Kategoria(t): Inhimillinen elämä, Jalankulku- ja pyöräliikenne, Kevyt liikenne, kirjallisuus, Mentorointi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.