Ilmaston muutos ja Rotuaari


Epämiellyttävä totuus

Ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan tämän hetken suurin moraalinen kysymys. Jokainen meistä voi hidastaa vaarallista ilmastonmuutosta. Liikenne on merkittävä ympäristön kuormittaja. Omilla liikkumistottumuksillamme voimme vaikuttaa ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen sekä energiankulutuksen määrään. Ympäristöystävällisimpiä liikkumistapoja ovat käveleminen, pyöräily ja julkiset kulkuvälineet. Muuta tapoja – älä ilmastoa. Al Goren elokuva vuodelta 2006.

Toiseksi suurin erehdys

Oulun keskustan valtaväylä Kirkkokatu vallataan jalankululle. Ajoneuvot karkotetaan muualle. Ehdotuksen vaikutus on kuin pommin. Se ällistyttää yllätyksellisyydellään ja hätkähdyttää radikaalisuudellaan. Sitä on valmisteltu vasta vuodesta 1962. Muualla maailmassakin niitä on tehty vasta parinkymmenen vuoden ajan. Se on Oulun toiseksi suurin erehdys. Suurin erehdys on ruutuasemakaavaan palaaminen pommitetun Oulun jälkeen. Oulu – lehti vuonna 1966

Rakennustoimisto lähetti 17.6.1966 Oulun päättäjille aloitteen Kirkkokadun suunnitelmaksi. Se on osa keskustan liikennejärjestelmän suunnitelmaa. Kirkkokadun läpiajoliikenne poistetaan. Katuosa välillä Saaristonkatu- Sokos aukion eteläreuna sekä Kirkkokatuun liittyvät Kauppurienkadun pätkät tehdään kävelyalueeksi. Parkkipaikkojen määrään ei kajota, mutta 117 paikkaa tehdään maksullisiksi. Suunnittelijan perusteluja: Kaikkia liikenteen lajeja on kehitettävä tasapuolisesti. Jalankulkijat tarvitsevat oman alueensa, jossa autojen etuajo-oikeus lakkaa. Suunnitelma on kompromissi eikä ratkaise kaikkia keskustan liikenneongelmia. Suunnitelmassa on kysymys ihmisten turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämisestä sekä samalla keskustan toimintakyvyn elvyttämisestä. Oulun suunnitelman esimerkkikaupungeissa Uumajassa, Härnösandissa ja Upsalassa ovat toimivat kävelykadut. Kävelykatusuunnitelman perusteluja vuonna 1966.

Im memoriam

Kaupunginhallitus hyväksyi Kirkkokadun kävelykatukokeilun syksyllä 1967 ja hetkellisen innostuksen vallassa esiteltyä suunnitelmaa suurempana. Kävelyalue ulottui kaupungintalolta Saaristonkadulle. Mopo karkasi. Kävelykatualoitteen tekijä oli pari kuukautta aiemmin saanut kh:lta opiskeluluvan USA:han ehdolla, että palaa takaisin liikenneoppeineen palvelemaan kaupunkia. Syksyllä 1967 kävelykatukulissit purettiin. Alkoi talviaika. Epäonnistunut kokeilu johti siihen, että suunnittelija tuomittiin poissaolevana ”kuolemaan”.

Jääkausi vuosina 1968- 1985. ”Meill`on hanki ja jää…”

 Vuoteen 1975 mennessä kävelykadut olivat tulleet kaikkiin Ruotsin kaupunkeihin. Oulun jalankulkukadulleen vuonna 1967 tekemää aborttia pidetään yleisenä syynä siihen, että tämä katutyyppi menetti Suomessa maineensa. Liikenneturvallisuuden ja ympäristön parantaminen oli kuitenkin edelleen ajankohtaista keskustoissakin. Sisäasiainministeriö etsi 1970 –luvulla kokeilukaupunkeja liikenteen saneerausohjelmaan. Oulun mukaanmeno tyssäsi keskustan osalta kh:n kielteiseen kantaan. Kirkkokadun kävelykatu – luuranko jäi kummittelemaan ja pelottamaan.  Monet yksityiset, yhteisöt ja yrittäjät esittivät vuosien mittaan osanottonsa kuolleeksi luullulle ja toivotulle kävelykadulle monin puhein, adressein ja sähkein:

”Oulun kokoisessa kaupungissa ei lainkaan tarvita jalankulkukatua. Malli on haettu meille vieraista ja suuremmista oloista. Missään tapauksessa Kirkkokatu ei ole oikea jalankulkukatu.” Aimo Tyni Veljekset Pohjola Oy. Yrittävä Oulu 20.3.1975

”Kirkkokadun muuttaminen kävelykaduksi on ajatus, jota en jaksa missään tapauksessa ymmärtää. Oulun kokoisessa kaupungissa ei tarvita kävelykatua.” Erkki Äikää. HW Snellman. Yrittävä Oulu 20.3.1975

”Jalankulkukatuajatus on käsittämätön ja sen toteuttaminen olisi suuri vääryys sekä kaikkia liikennöitsijöitä että ennen muuta ajatellun katuosuuden yrittäjiä kohtaan.” Paavo Vuoti Oulun Taksiautoilijat ry. Yrittävä Oulu

Mielipiteitä lehtien palstoilta jääkaudelta:

”Kävelykatu on sosialistinen hanke ja vetää puoleensa vasemmistolaisia”.

”Kävelykatu vaatii suunnittelua. Ei ole syytä tarjota keskeneräistä.”

”Kannattaako lyödä jatkuvasti päätä seinään.”

”Oulu on pieni kaupunki, jossa on lyhyt kesä ja pitkät talvet ja kadut tulvillaan epäsosiaalista ainesta. Koko ajatus on hylättävä ja myönnettävä, että sen toteuttaminen olisi suuruudenhulluutta.”

”Kokeilkaa ensin joukkoliikennekatua. Sitten voitaisiin jatkaa ihmettelemistä, millaista koulutusta liikennesuunnittelijoillemme on annettu.”

”Kannatan kävelykatua, mutta en Oulussa.”

”Kävelykatu on näillä leveysasteilla asiaton. Prahassakaan se ei minua miellyttänyt. Eikä Budapestissa.”

”Onko yhtään ajateltu, että meillä on talvi?”

Liikennesuunnittelutoimi teki keskustan kevyen liikenteen järjestelystä aloitteen kymmenen vuoden välein 1960-, 1970-  ja 1980- luvuilla. Mielipideilmaston kylmän vaiheen aikana kaupunginhallitus hyväksyi 7.12.1976 keskusta-alueen liikenteen yleissuunnitelman, johon sisältyi käsite – kevyen liikenteen vyöhyke. Kävelykadusta oli tullut kirosana.  Jyrkät kannanotot muuttuivat epäilyksen sävyttämiksi kysymyksiksi. Eniten piti vastata kysymyksiin: ”Miksi juuri Kirkkokatu?” ”Mihin autot siirtyy ja mahtuu?” ”Missä sitten pysäköidään?” ”Miten järjestyy huoltoliikenne?” ”Mitä tulee autojen tilalle?” ”Mitä tapahtuu talvella?”

Rotuaari syntyy

 Tapahtui niinä päivinä kun Ilmo Paananen oli kaupunginjohtajana ja Jouko Punnonen tulossa apulaiskaupunginjohtajaksi Yrjö Niskasen jälkeen, että Pauli Mahkosen johtama rakennusvirasto uskalsi tehdä kolmannen yrityksen kevyen liikenteen vyöhykkeen saamiseksi Oulun keskustaan. Ympäristöministeriö vahvisti sitä koskevan asemakaavan 8.5.1986. Kadun pääsuunnittelijana toimi Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus. ”Kirkkokatu – ostoskadulle” laadittiin katusuunnitelma, jonka toteuttaminen käynnistyi vesi- ja viemärijohtojen uusimisella syksyllä 1986. Katupinnoite valmistui Kirkkokadulle 15.7.1987 ja Sokos – aukiolle vuonna 1988. Viivytyksistä huolimatta Oulu yhdessä Keravan kanssa aloitti Suomen kävelykatutuotannon.  Ruotsalaisvaikutuksille altis Tammisaari oli jo tuottanut sellaisen aiemmin.

Syntyneelle lapselle tarvittiin nimi. Siitä järjestettiin nimikilpailu. Tervaporvarikaupungin edustajat nimesivät kaksikymmenvuotisen sodan tuloksena syntyneen kävelykadun Rotuaariksi. Se juontuu sanasta trottuar, Trottoir, kadun jalkakäytävä. Ranskalainenkin ymmärtää, mikä rotuaari on. Se antaa tarkoittamastaan kohteesta jalostuneen kuvan. Oulun Rotuaarin toiminta-ajatus kirjoitettiin seuraavasti:

Hyvässä katutilassa ovat eri liikennemuodot ja ihmisryhmät sovussa keskenään. Hyvän katutilan rakenteet ovat sovussa toistensa ja ympäröivien rakennusten kanssa. Hyvät rakenteet herättävät myönteisiä tunteita ja ymmärrystä toisia kadulla liikkuvia kohtaan.

Kaartuu yllä taivaankaari, alla uusi rotuaari. Sinäkin itseäsi sivistä ja nauti astellen sen kivistä. Siellä elävä musiikki kukkii, suihkukaivo vettä pukkii. Eipä siellä liiku kaara, mutt` pyöristä on joskus vaara, sillä joku ihmisparvesta voi saada pyörän sarvesta kylkeen taikka pepulle, mutt` kiitos sille hepulle, joka keksi kävelykadun, aukas kulttuurille ladun.

Seppo Kuusikko, vuonna 1988

Ensitunnelmia Rotuaarin avautuessa 1988 Kuva Mauri Myllylä

Ensitunnelmia Rotuaarin avautuessa 1988
Kuva Mauri Myllylä

Alkuperäinen Rotuaari koetaan tänä päivänä nuhruiseksi. Sen ankeutta voi selittää sillä, että se suunniteltiin ja rakennettiin rosoisemmassa ilmapiirissä kuin tänään. Ympäristö tulee ajan myötä sen näköiseksi, kuin me itse olemme, paranee tai huononee. Olutpatiot luovat nyt hyvän olon tunnelmaa ja ilmettä. Me hengitämme ilmaa, jonka laatu johtuu omista tavoistamme. Missä on eniten ihmisiä ja toimintaa, siellä on nuhruisinta. Toisaalta vain katusiivoojat näkevät Rotuaarin karut kivet valkosipuliyön jälkeen. Ilmaston muutoksen epämiellyttävä totuus on, että ympäristön parantaminen alkaa elintapojemme muuttamisesta.

Yhteistyö ja erimielisyydet keskustan yrittäjien ja kaupungin kesken

Keskustan liike-elämä perusti Oulun Liikekeskus ry:n yrittäjien etujärjestöksi ja etenkin seuraamaan kaupungin liikennesuunnittelijain arveluttavaa puuhaa. Suhtautuminen kävelykatuun oli aluksi vastustavaa. 1980 –luvulla kaupungin ja yrittäjien asenteet kypsyivät kävelykadulle myönteisiksi ja päästiin yhteistyöhön. Oulun Liikekeskus ry perusti 1980 – luvun alussa kävelykatutoimikunnan ja nimitti sen toiminnanjohtajaksi toimitusjohtajansa Hemmo Kuuranhallan. Kaupungin liikennesuunnittelijat myönsivät hänelle oitis arvonimen keskikaupunginjohtaja. Nimitys pitää sisällään ajoittaisen erimielisyyden kadunpidon valtuuksista kaupungin virallisen organisaation ja keskustan yrittäjien välillä.

Kaupungin ja liike-elämän yhteistyö oli harvalla paikkakunnalla silloin ja tuskin vieläkään niin pitkällä kuin Oulussa, uskoo Kuuranhalla. ”Saavutimme kaupungin luottamuksen ja voitimme byrokratian.” Mandaatti erilaisten toimintojen ja tapahtumien järjestämiseen kävelykadulla oli aluksi epävirallinen. Myöhemmin taloudellisista ja toiminnallisista vastuista tehtiin sopimus ja toiminta-alueeseen liitettiin kauppatori ja aitat. Ydinkeskustan yhteistyöryhmä järjestäytyi toimintaorganisaatioksi vuonna 1997 ja siihen tulivat mukaan kaupunki ja kiinteistönomistajat.  Heikki Viertola on nyt vuonna 2007 Oulun Liikekeskus ry:n toiminnanjohtaja.

Rotuaarin maapallo Sokos –aukiolla on keskustan yrittäjien ja kaupungin yhteistyön konkreettinen muistomerkki. Sen symboliarvo kasvaa koko ajan. Maapallon kaupunkien väkiluku ylitti vuonna 2007 niiden ulkopuolella vielä asuvan ihmismäärän. Kaupunkikeskustojen ja niiden toimintojen ylläpito ja kehittäminen on globaali tehtävä. Maailman tila 2007.

Rotuaarin pallo oli lähdössä kierrätykseen mutta pyörii sittenkin. Kuva Mauri Myllylä 1988

Rotuaarin pallo oli lähdössä kierrätykseen mutta pyörii sittenkin.
Kuva Mauri Myllylä 1988

Oulun kävelykadulla on ollut paljon ja monenlaista toimintaa. Se on leimannut koko Rotuaaria, joka ei Oulussa tarkoita katuympäristöä vaan kaikkea mitä siellä tapahtuu – ja Hemmoa. Hänen aikanaan Rotuaarilla oli 150 tapahtumaa vuoden mittaan. Rotuaari oli ja on muuallakin Oulussa pidettävien tapahtumien näyteikkuna. Toiminnan kohokohtia ovat olleet kukkaiskadut ja veistosnäyttelyt. Ne päätyivät ääripäässään sairaalaosastoaiheiseen näyttelyyn ja lumiveistoskilpailuun, jossa naispappeutta vastustava piispa Rimpiläinen sai nähdä sukupuolensa vaihtumisen. Kuuranhallan mukaan vastustusta tuli vain vanhoillislestadiolaisilta ja eräiltä muilta tahoilta. ”Oulussa orastaa kävelykatukulttuuri”. Antti Kolari. Suomen Kunnallislehti 14/1989

 Vielä yksi esimerkki Oulun kävelykatukulttuurista sen orastamisvaiheessa:

”Niksusta Oulun kollikunkku. Tuomaristo nosti ensimmäiseksi perintöprinssiksi Kristiina Myllylän kaksivuotiaan Miskan. Raati arvosti Miskan liikemiesmäistä tyyppiä, jonka repaleisissa korvissa näkyivät voittajan merkit. Tuomariston jäsen Tanja Vienonen (ent kulttuuriministeri, kansanedustaja Saarela) ojensi palkituille kolleille silakkapussit.” Kaleva 24.3.1991

Kukkakadut olivat Rotuaarin alkuvaiheen tavaramerkki. Kuva Mauri Myllylä 1988

Kukkakadut olivat Rotuaarin alkuvaiheen tavaramerkki.
Kuva Mauri Myllylä 1988

 Kasvihuoneilmiö Rotuaarilla

Kävelykadulle yritettiin hakea myötätuntoa ja lämpimämpää suhtautumista sen kattamissuunnitelmalla vuonna 1987. Johtopäätökseksi tuli, että lasikatto kadun päällä on keinotekoinen tapa ostaa myötätuntoa. Kesä olkoon kesä ja talvi talvi kävelykadullakin. Eikä talvi ole peloista huolimatta enää kävelemistä estänyt. Katupinnan lämmittäminen ja sillä kuivana pitäminen ei myöskään saanut kiinteistöjen eikä päättäjien kannatusta 20 vuotta sitten. Tässä oltiin kaukonäköisiä. Ei -toivottu maapallon laajuinen kasvihuoneilmiö tekee edetessään lasikatteisen kadun rakentamisen entistä tarpeettomammaksi. Todellisen kasvihuoneilmiön torjuminen on Oulun ja koko maailman asia ja se vaatii toimenpiteitä kaikilta.

Oulun Liikekeskuksen mietteitä kävelykadusta vuonna 1990

 Leena Laukasto: ”Muistanko oikein, että sinä Mikko olit aikoinasi kävelykatuidean vastustaja?

Mikko Keisu: ”En minä koskaan ole ollut vastustamassa, olen itse asiassa ollut kävelykadun intohimoinen ajaja. Se johtuu siitä, että maailmaa kierrellessä olen aina käynyt kävelykadulla ja todennut, että ne ovat kaupunkien todellisia ytimiä. Siellä on parhaat kaupat ja paljon ihmisiä.”

Leena Laukasto: ”Olisikohan niin, että pelkät hyvät kaupat eivät ole kävelykadun vetovoima vaan ihmiset ja tuttujen tapaaminen?”

Mikko Keisu: ”Kyllä varmaan, halutaan nähdä myös, mitä siellä tapahtuu. Tungos kuuluu kävelykadun luonteeseen. Rotuaari on kuitenkin katukaupalle liian ahdas ja se tulisi sijoittaa muualle.  Kyllä me alussa tiedostettiin, ettei kävelykadun luonteeseen kuulu järjestetyt tilaisuudetkaan. Mutta toiminta piti saada liikkeelle.”

Hemmo Kuuranhalla: ”Kun Rotuaari avattiin, niin me oikein odotettiin, että jotakin tulisi, mutta ei tapahtunut kerta kaikkiaan mitään. Nyt on kulminaatiopiste saavutettu ja tapahtumia pitää lähteä ohjaamaan muualle.”

Mikko Keisu: ”Kyllä kaupat kuuluu kävelykadulle. Hyvä kävelykatu on moni-ilmeinen ja muotoutuu sellaiseksi pitkän ajan kuluessa. Rotuaarin luontaisin laajenemissuunta on torille päin.

Leena Laukasto: ”Tori ja halli ovat vanha kaupan keskus. Rotuaarin ja torin yhdistäminen Kauppurienkadun avulla tuntuu hyvältä idealta.” Kunnallistekniikka lehti 6/1990.

Mainettaan parempi

Kunnallistekniikan yhdistys palkitsi Oulun kävelykadun vuoden 1989 kunnallisteknisenä saavutuksena. Palkitsemista voi perustella kuten F E Sillanpään Nobel – palkintoa sodan aikana myötätunnon osoituksena koko kärsivälle kansalle ja kannustimena muille. Sellaisena se toimikin.

”Teemme Oulun nokittavan kävelykadun”, kaupunginjohtaja A. Vielma. Jyväskylä

”Voin tunnustaa, että olen kääntänyt takkini.” Vaatekaupan johtaja Rotuaarilta

”Rotuaari on kaupungin ylpeys. Se tekee Oulusta kaupungin. Ties kuinka moni teknologiayritys on päättänyt sijoittua Ouluun siksi, että se näyttää kaupungilta kävelykatuineen.” Pertti Huuskonen.

”Oulun matkailun avaimeksi on näköjään noussut Rotuaari. Sen voima on sen hillittömässä elinvoimaisuudessa. Se on syntynyt omaehtoisesti kaupunkilaisten itsensä tarpeista eikä missään nimessä pelkästään turisteja varten. Ennen kaikkea Rotuaari toimii. Se ei ole pelkästään autoista vapaa kadunpätkä, vaan aito toiminnallinen olohuone. Kun oululaiset huseeraavat omalla Rotuaarillaan, viihtyvät siellä turistitkin.” Auvo Veteläinen Oulun sanomat 1991.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA päätti myöntää vuoden 1993 SAFA – palkinnon Oulun kaupungille monipuolisesta toiminnasta ja luovasta yhteistyöstä elävän kaupunkikeskustan hyväksi. Rotuaaria pidettiin palkinnon perusteluissa poikkeuksellisen onnistuneena kävelykatuhankkeena, jolla on saatu luotua luonteva kaupunkilaisten olohuone. Kaupungin lisäksi hankkeen onnistumiseen on vaikuttanut ratkaisevasti alueen yrittäjien perustama Oulun Liikekeskus ry. Paljon paikallista pulinaa kuullut Oulun liikennesuunnittelu on palkinnon myöntäjän mielestä johdonmukaista ja monien ratkaisujen osalta ansiokasta. Tässä palkinnossa aiheuttivat palaneen käryä onnistuneesti päättyneet Rantakadun – Aleksanterinkadun rakennussuojelukiistat.

 Elämän Lanka keskustan osia ja toimintoja yhdistämään

Kävelykeskus uhkaa laajeta itsestään. Jo tällä hetkellä turistit poukkoilevat Uudellakadulla ja Arinan kulmilla ikään kuin nekin alueet olisivat osa kävelykatua. Oppia kannattaisi edelleen ottaa Uumajasta, jonka jo 1960 –luvulla aloitettu kävelykatualue on laajentunut kaupungintalolta aina rautatieasemalle asti. Oululaiset ovat paljon aikaisempaa valmiimpia arvioimaan liikkumistapojaan uudelleen. 50 metriäkävelykatua vuodessa Raksilasta Meritulliin. Pohjolan työ 9.8.1990.

Hyvällä lapsella on monta nimeä. Keskustan liikennesuunnittelun yhteydessä syntyi käsite –Elämän Lanka, joka yhdistää torin, Rotuaarin, matkakeskuksen ja Raksilan marketit eläväksi vuorovaikutteiseksi ketjuksi.  Elämän Lanka – nimi taisi syntyä liike-elämän ja katupuiden hyvää ajatellen. Tämän päivän uhka ihmiselle on lihaskunnon rappeutuminen liikkumisen puutteesta ja ilmaston turmeltuminen autoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vuoksi. Elämän Langan ymmärtäminen ja vetäminen myös ihmisten elämistä ja terveyttä edistävänä on vielä arvokkaampaa.

Hyvällä lapsella voi olla myös monta äitiä ja isääkin, jos se on mahdollista.. Rotuaarin kaavoitettu perusratkaisu oli valmis vuonna 1988. Mauri Myllylä seisoi valveilla ollessaan Tiernaristillä Kirkkokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä kadun korkeimmalla kohdalla. Paikkaan näkyi kauppatori ja sen takana sininen meri. Hänellä syntyi siinä oma päätös ryhtyä toimimaan tämän yhteyden muuttamiseksi kävelykaduksi. Hän ei siinä vielä tiennyt mahdollisista muista aloitteista. Tästä seurasi yhteydenotto asemakaavapäällikkö Heikki Kantolaan ja yhteistyö hankkeen toteuttamiseksi alkoi.

Ilmapiiri oli muuttunut ja Kauppurienkatu –hanke sujui aika kitkatta eikä aiheuttanut vastustusta kadun varrelta edes Erkki Rautiaisen taholta. Sen sijaan jo aiemmin kävelykaduksi muutetun katuosan yrittäjät olisivat halunneet pitää kävelykadun vain omalla kohdallaan. Käyttäytymistä ei voi sanoa vastustamiseksi vaan kateudeksi ja ahneudeksi, joka vasta on ”kaiken pahan alku ja juuri”. Kauppurienkatu on erilainen kävelykatu. Se yhdistää ja sitä pitkin kävellään kohteesta toiseen. Se toteuttaa Elämän Langan toiminta-ajatusta. Kauppatorin puitteet uudistettiin vuosina 1997 – 1999 ja alue alkoi elämään.

Voivatko kaikki sanoa olevansa oikeassa?

Onko oikeassa se keskustan kauppias joka haluaa laajentaa Rotuaaria entisestään, kauppias, joka murehtii katujen sulkemista liikenteeltä, pyöräilijä joka pyyhältää kävelykadulla ilman kypärää, matkustaja, joka nauttii joukkoliikenteen palveluista keskustaan, jalankulkija joka bussia odottaessaan tietää, ettei missään oo niin kylymä ku talavella Oulusa vai liikennevisionääri joka on näkökannasta riippuen kaupungin elämisen laadun pelastaja tai ilmestyskirjan peto. Oulu –lehti 30.10.1994

 Demokratian pelisääntöjen mukaan kaikkia on kuultava ja palveltava tasapuolisesti. Myös päätöksentekijöitä on kuultava ja esivaltaa kunnioitettava. Rotuaarin tarina, joka vielä jatkuu, on esimerkki siitä, miten pelisääntöjä kyetään tai epäonnistutaan noudattamaan käytännössä. Epämiellyttävä totuus on myös se, että toisen huomioon ottamiseen näyttää kuuluvan omasta edusta tinkiminen.

Poukkoilevat pyörät Rotuaarilla  ja ilmaston lämpeneminen!

Polkupyöräilijät aiheuttavat sydämentykytyksiä ja pelon väristyksiä kaahatessaan. Edes Rotuaaria he eivät kunnioita. Olen saanut paljon palautetta villinä vipeltävistä pyöräilijöistä, jotka eivät kunnioita mitään eivätkä väistä ketään. Pyöräilijät ajavat lujaa kuin hävittäjälaivueet. He tulevat edestä ja takaa, suoraan ja vinosti, ihan miten sattuu. Ajetaan kuin viimeistä päivää. Jos todella on niin, että Oulussa ei ole yhtä ainoaa jalankulkijoille tarkoitettua kävelykatua, niin mitä varten me sitten meuhkaamme Rotuaarista. Tuulikki Ukkola. Kaleva 30.7.2007.

Haluan kommentoida kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Tuulikki Ukkolan kirjoitusta, joka koskee kaiken pahan alkua ja loppua, polkupyöräilyä. Edustajamme mielestä tämä kauhistuttava ja anteeksiantamaton röyhkeä liikkumistapa on estettävä keinolla millä hyvänsä Rotuaarilla. Itse pyöräilen kesät talvet ja olen tehnyt niin koko ikäni. Eläissäni Rotuaarilla en ole joutunut yhteenkään vaaratilanteeseen pyöräilijöiden takia. Jos Rotuaarilla pyöräily estetään, jopa lopullisesti vaikeutuu kätevä liikkuminen kaupungilla. Näinkö Oulun kaupunki tukee saasteetonta ja melutonta liikennettä. Aivan turha on sitten kansanedustajiemme ilmastonmuutoksesta jeesustella. Olisikohan kuitenkin meillä suurempia ongelmia, joihin kannattaisi voimavaroja käyttää ja pikemminkin satsata tämän saasteettoman, meluttoman ja fyysistä kuntoa kohottavan liikkumistavan edistämiseen. Heidi Vierimaa. Kaleva 1.8.2007.

 Onko yleisesti vastustetun asian edistäminen demokraattista?

”Tein aikanani valtuustoaloitteen Rotuaarin kytkemisestä kauppatoriin. Sekin herätti aikoinaan suurta vastustusta, mutta kuinka kiva onkaan kävellä Rotuaarilta pitkin Kauppurienkatua suoraan kauppatorille. Olkoot Rotuaarimme esimerkki siitä, että hyvää hanketta kannattaa viedä eteenpäin, vaikka sitä vastustettaisiin.”  Liisa Jaakonsaari. Forum- lehti 2007.

 ”Kaupungit tarvitsevat visioita siitä, että ne voivat muuttua. Niiden ei tarvitse olla ruuhkaisia ja autosta riippuvaisia. Liikenne voi olla ympäristöystävällisempää. Kaupungit tarvitsevat rohkeita poliittisia johtajia. He voivat ylittää esteet, joiden vuoksi nämä visiot eivät voineet toteutua.” Peter Newman ja Jeff Kenworthy. Ympäristölle ystävällisempi kaupunkiliikenne. Maailman tila 2007.

Keskusta – mahdollisuuksien markkinat

Oulu on nimennyt demokraattisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvoiksi, joita ilman kaupungilla ei ole olemassaolon oikeutta. Tämä on nimetty välttämättömyyden periaatteeksi. Keskusta on kaupungin sydän. Ilman sydäntä ei kaupungilla ole olemassaolon mahdollisuutta. Keskusta on suuri taloudellinen arvo mutta myös henkinen arvo. Se toteuttaa välttämättömyyden periaatteen yksikäsitteisesti. Demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta joudutaan usein äänestämään ja esittämään oikaisuvaatimuksia.

Keskustassa voidaan kyllä toteuttaa demokratiaa. Se on paikka lapsille ja eläkeläisille, kaupunkilaisille ja tullista tulleille. Keskustaan kuuluu asuminen ja työ sekä eri liikkumismuodot. Keskusta on myös kaikkien kauppa. Kaupungin sydämen hoitamisen tärkeys on Oulussa ymmärretty. Keskustan autioituminen ja patioituminen ovat uhkatekijöitä. Kaupunkikulttuuri ei saisi olla pelkkää oluen juontia. Se käy sydämelle, omalle ja tälle yhteiselle. Mauri Myllylä. Katu, koulu ja kaupunki. 2000.

Oulussa 5.8.2007

Mauri Myllylä

 

Kategoria(t): Jalankulku- ja pyöräliikenne, Keskusta, Kevyt liikenne, Liikennejärjetelmä, Liikennepolitiikka, Mentorointi, Pysäköinti Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Ilmaston muutos ja Rotuaari

  1. yrjomyllyla sanoo:

    Mainitset ”Epämiellyttävä totuus – Ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan tämän hetken suurin moraalinen kysymys. Jokainen meistä voi hidastaa vaarallista ilmastonmuutosta. Liikenne on merkittävä ympäristön kuormittaja. Omilla liikkumistottumuksillamme voimme vaikuttaa ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen sekä energiankulutuksen määrään. Ympäristöystävällisimpiä liikkumistapoja ovat käveleminen, pyöräily ja julkiset kulkuvälineet. Muuta tapoja – älä ilmastoa. Al Goren elokuva vuodelta 2006.” Jos tämän kappaleen tarkoitus on koukuttaa lukija lukemaan muuta sanomaa, se on ymmärrettävää mediakikkana.


    Vallalla on yhden totuuden malli eli kaikki muutos johtuu ihmisestä ja fossiilisista polttoaineista

    Ilmastonmuutoksesta otsakkeessa ja tuossa tekstin alussa tuli mieleen muut uhkakuvat, joita aika ajoin maalataan. Esimerkiksi elinajastani muistuu mieleen ydinsodan uhka 70-80 -luvulla, happosateet 80-90 -luvulla, 2000-2010 -luvuilla pandemiat kuten sikainfluenssa ja par aikaa nyt ilmastonmuutos, jotka meinaavat tappaa ihmiskunnan ja ovat meillä mielessä ja päättäjillä toimenpiteiden oikeuttajina. TKuolemaa tai muuta pelkäävällä ihmiselle uhkat uppoavat kuin veitsi voihin. Aika usein uhkien voimakkaalla esille ottamisella on jonkun tahon taloudellinen tai muu valtapoliittinen intressi, otaksuisin (jos ei muuta, niin media myy paremmin, kun luo uhkakuvia yksilöiden elämään, todennäköisesti muitakin hyötyjiä on ja hyötymismekanismit on monenlaiset). Ilmastonmuutoksen nyt esitetyllä tavalla näkee ken elää ja tämän kommentin lukee, ken jaksaa:

    Ihmisellä on kaiketi taipumus uskoa yhteen totuuteen, yhteen selitykseen jonkun ilmiön selittäjänä, kuten ilmastonmuutoksen, joka tietenkin sinällään on pysyvä olotila, siis muutos aina johonkin suuntaan. Nyt siis yksinkertainen epämiellyttäväksi kutsuttava totuus on, että on yksi ja ainoa syy, joka nostaa maapallon lämpötilaa (joiden mielestä se on jo alkanut laskea ja tulee laskemaan) on ihminen ja tämä uhkaa koko maapalloa. En ota tässä kantaa pääasiassa niinkään sisältöihin (koska kompetenssini ja aikani ei siihen nyt riitä) vaan pikemminkin periaatteisiin esimerkkien valossa, miten keskustelua ja totuutta pitäisi hakea, vaikka kommenttini ei suoraan vastaa välttämättä artikkelisi pääsanomaan ja tämän kommenttipuheenvuoroni voisin siksi pitää myös muulla foorumilla.

    Jostakin syystä myös yksittäiset tiedemiehet selittävät usein asioita yhdellä asialla tai tekijällä kuten arkikokemustensa kautta asioita selittävät. Koska olen itse huomannut, että oma selitysmallinikin, johon olen saattanut vahvasti uskoa, voi olla vain yksi malli muiden joukossa, rohkenen suhtautua kriittisesti tähän nykyiseen ilmastonmuutoskeskusteluun. Tämä ei ole ehkä viisasta oman edun näkökulmasta, koska esimerkiksi tutkimus- ja muita rahoja jaetaan vain nimenomaan, jos tutkii ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia eikä aseta tätä perusasetelmaa kyseenalaiseksi. Esimerkkinä vaikkapa valmisteilla oleva Arktisen tutkimusohjelma Suomen Akatemiassa, jossa pääselittäjänä on ilmastonmuutos ja siitä johtuvat tutkimustarpeet: ”Arktisten alueiden merkitys ja kiinnostus niitä kohtaan on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Tähän on vaikuttanut merkittävästi ilmastonmuutos ja sen monet seuraukset pohjoisilla alueilla. Yhteisöt, pohjoisen luonto ja eläimet joutuvat sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Taloudelliset ja geopoliittiset syyt ovat myös lisänneet kiinnostusta pohjoisia alueita kohtaan..”.

    Eräällä tavalla edellä tutkimusohjelman valmistelun lähtökohtia kuvattaessa jätetään mahdollisuuksia myös muille selittäville tekijöille kuin ilmastonmuutokselle, mutta ilmastonmuutosta korostetaan. Näin tärkeässä asiassa itse näkisin, että pitäisi olla lähtökohta pohjoisuuteen kohdistuvan kysynnän ja todellisten muutostekijöiden tunnistaminen eikä niiden lähtökohtaolettamuksena pöytään tuominen ainakaan ilman lähdeviittauksia, koska itse asiassa mielestäni akateemisella taholla on ollut varsin vähän, jos lainkaan näiden muutosten tunnistamista. Tosin väitöskirjassani yritin (ja nuo mainitut tekijät heijastelevat sitä, paitsi, että ilmastonmuutosta ei voi sillä perusteella tuoda noin voimakkaasti esille. Muutostekijöiden tunnistamisen jälkeen on pureuduttava niiden takaisiin syihin ja seurauksiin sekä Suomen hyötymis- ja kestävän selviytymisstrategian luomiseen näin tunnistettavassa mahdollisuuksien maailmassa. Ilmastonmuutos voisi olla tällöin yhtenä komponenttina mukana, koska todennäköisesti ja omien tutkimusteni mukaan sillä ei tapahtunutta eikä ainkaan pääosaa lähitulevaisuuden muutoksesta voida selittää.

    Näin siis tutkija-asiantuntijoidenkin mielipide riippuu tieteessäkin aika usein intressistä ilmiöön. Toki ilmastonmuutosilmiö siis siis on olemassa (aina johonkin suuntaan), mutta ilmiöön pitää suhtautua monipuolisemmin kuin nykyisin. Sen syiden, seurausten ja tulevaisuuden skenaarioihin voisi mielestäni mahtua täydentäviä näkökulmia. Ilmastonmuutoskeskustelu tuli voimalla puun takaa etenkin valtioiden johtajien suulla mm. meillä muutamia vuosia sitten, jota ihmettelin. Kaiketi Goren ”Epämiellyttävä totuus” v. 2006 osaltaan loi tähän vauhtia ja monet kokivat hyötyvänsä tämän korostamisesta (esim. saatiin maataloustuotteiden hintoja ylöspäin, samoin ydinvoimalle myönteisempi ilmapiiri mahdollisia hyötyjä median lisäkseni mainitakseni). Toisaalta viimeaikaisen keskustelun juuret voitaneen sijoittaa myuös 80-90 -luvun taitteeseen. On huomioitava, että toimittajien lisäksi myös ihmiset ovat populisteja (tai sopuleita, kuten eräs presidenttimme opetti), ts. halutaan olla massan eli enemmistön kanssa samaa mieltä. Ihminen harvoin uskaltaa ottaa henkisiä tai sosiaalisia riskejä. Saas nähdä kuinka kauan nykyinen ajattelutapa kestää ja mihin suuntaan seuraavaksi mennään. Mielestäni kannattaa kuunnella eniten niitä, jotka ovat pitkäjänteisesti ja mielellään monipuolisesti perehtyneet asioihin, tässä tapauksessa ilmastonmuutokseen vuosikymmenten ajan.

    Toisenlaisiakin perusteltuja näkökulmia on, mm. puulustotutkimus

    Esimerkiksi toisenlaisesti näkökulmasta. Suomessa on tehty pitkäjänteistä ilmeisesti kansainvälisesti hyvin arvostettua tutkimusta puulustoista ja saatu noin 7000 vuoden näkemys ilmastonkehityksestä käsittääkseni mm. joidenkin Metlan puitteissa toimineiden tutkijoiden toimesta, vaikka virallinen Metla on näistä sanoutunut aina jossakin vaiheessa irti. Olen ymmärtänyt, että tältä pohjalta luotujen mallien mukaan ilmasto on mieluummin kylmenemässä kuin lämpenemässä lähitulevaisuudessa (suosittelen googlaamaan ”puulosto tutkimus ilmastonmuutos”) tai vaikkapa tämä blogiartikkelin ”Raju arvio ilmastontutkijalta” esitelmälinkki tai Maapallon keskilämpötila jatkaa laskuaan artikkeli. Niin tai näin, erilaiset näkökulmat ja erilaiset teoriat pitäisi sovittaa yhteen, kehitystä harvoin voi selittää yhdellä syyllä, mallilla tai teorialla, kuten vaikkapa tunnetuksi tulleella ilmastonmuutoksen ”lätkämailateorialla” (tarkastelujaksoksi lämpötiloista otetaan jakso ns. pikkujääkauden päätyttyä ja havaitaan tietty nykäisy ylöspäin aivan viime vuosina – joiden kriitikoiden mukaan, jos olisi pidempi jakso vertailussa, malli muuttuisi vaikkapa patamalliksi tms. Tämän ajattelun tai puulustotutkimuksen empiriaan perustuvan mallin mukaan on pikemminkin tulossa seuraava pata lätkämailan lavan pitenmisen sijaan).

    Myös se on arkielämässä ja tieteessä havaittua, että totuus voi olla täysin päinvastainen kuin mitä on väitetty. Fakta on fakta tulkinnasta riippuen. Yleensä ihmisillä on tulkintasilmälasit päässään niin arkielämässä kuin tieteessä mm. selittävien teorioiden kautta. Tällöin selitysmallit eivät edes täydennä toisiaan vaan pikemminkin kilpailevat keskenään, kumoavat toisensa. Esim. yksi väite googlaamalla, johon en tosin ole perehtynyt, mutta esimerkkinä, että tällaisellekin voisi löytyä empiriaa (puulostotutkimusta tms. pitkien syklien kuvioita olen sen verran googlannut, että siellä vaikuttaisi olevan evidenssiä väitteille, että ilmastonmuutoksessa on syklisyyttä). Tässä taas väitetään lämmennennyttä merta maapallon ilmakehän hiilidioksidipäästöjen lähteeksi http://www.tiede.fi/keskustelut/geologia-maa-meri-ja-ilma-f7/ilmastonmuutos-ja-co2-t42486.html. En olen perehtynyt, mutta tämä osoittaa, että ylipäätään voi olla päinvastaisia selitysmalleja asioille.

    Pitäisin nyrkkisääntönä niin arki-ilmiötä Matti Meikäläisen toimesta selitettäessä, että tiedemiehen hakiessa totuutta seuraavaa: Jos selittää jotakin ilmiötä 5:llä eri syyllä, on lähempänä totuutta kuin että sitä selittää yhdellä. Tämän ajattelun mukaan aina on siis löydettävissä viisi selittäjää joka asiaan, ne on kaivettava ja arvioita niiden painoarvo. Siis, että jos selittää maapallon ilmaston lämpenemistä autoistumisella yms. fossiilisten polttoaineiden käytöllä (hiilidioksidi- yms. päästöillä), se on ehkä korkeintaan osatotuus eikä kaiken kattava totuus tai syy. Onko se edes pääsyy, esim. 80 % selityksestä, on siis periaatteessa kiistanalaista, jos keskusteluun saavat osallistua kaikki tiedemiehet. Tämä ajatteluni ei sulje tietenkään pois sitä, etteikö olisi välttämätöntä ja erittäin viisasta pyrkiä vähentämään päästöjä / jätteitä ja minimimoimaan energiankulutusta yms. Suljettuihin systeemeihin ja kierrätykseen tässä mielessä on pyrittävä. Esimerkiksi Oulussa ja muualla kenties kannattaisi ottaa jätekaasu energiaksi ehkä myös liikennepolttoaineeksi, koska jäte on tärkeä työllistäjä ja mm. jätekaasu yllättää villikortin tavoin vaikutuksiltaan samalla kun päättäjien kyky ymmärtää asiaa on heikko Suomessa ja EU:ssa http://rdaluekehitys.net/tag/kaasua-jatteista/. Ruskon kaatopaikan kaasulla ajelisi kaiketi koko kaupunki vuosikymmeniä, yhdyskuntajätekaasulla kävisivät bussit.

    Tiedemaailman piirissä ilmastonmuutosilmiön ymmärtämisessä (lähemmäs totuutta pääsemisessa) mielestäni auttaisi ns. triangulaatio-ajattelu, johon omassa väitöstyössäni perehdyin jonkun verran sekä arvioidessani erästä väitöskirjaa esitarkastajan roolissa vähän enemmän. Eli jos käyttää erilaisia teorioita, erilaisia empiirisiä aineistoja jne. saa ilmiöstä todennäköisesti totuudenmukaisemman kuvan kuin että käyttää yhtä teoriaa / yhtä mallia, yhtä aineistotyyppiä jne. Ilmastonmuutoskeskustelussa tämä tarkoittaa, että totuus voisi olla lähempänä kun kuva kootaan eri tieteenalojen teorioista ja aineistoista. Esimerkiksi vaikkapa mainitut puulustotutkijat eli onko se sitten metsätieteilijät ja myös geologit pitäisi saada keskusteluun mukaan. Nyt lienee niin, että esim. mainitut tahot eivät ole keskustelussa vahvasti mukana vaan keskustelua johtaa ns. ilmastotutkijat, jos olen oikein ymmärtänyt. Ainakin vaikuttaa, että ensin mainitut korostavat mm. auringon roolia suurempana tekijänä ilmastoon kuin ihmisen (auringon aktiivisuus vaihtelee sykleittäin ja sillä on vaikutus maapallon ilmastoon). Muitakin tekijöitä kaiketi on.

    Tärkein tavoite on oikeat ja kestävät johtopäätökset – myös kylmässä toimimiseen on varauduttava

    Kaikista tärkeintä olisi, että vaikka ”analyysi olisi väärä, tehtäisiin oikeat johtopäätökset”. Johtopäätökset lienevätkin kriitikkojen mielestä ennalta tiedossa, kun puhutaan ilmastonmuutoksen painottamisesta. En näe kuitenkaan kaikkea toimintaa järkevänä mitä tästä seuraa, junat ajelevat päin hotelleja eikä junaliikenne toimi, Helsinki on hukkua lumeen, sillat romahtavat jäiden puristuksessa, meriteollisuutta yritetään Suomessa ajaa alas jne. hiukan provosoiden. Käytännön tasolla on tehtävä kuitenkin järkeviä ja kestäviä ratkaisuja. Henkilökohtaisesti olen joka tapauksessa sitä mieltä, että ainakin teknologiaa kehitettäessä tulisi varautua myös entistä ankarimpiin olosuhteisiin, jotta voimme täällä pohjanperillä asua. Esimerkiksi, jos jäänmurto-osaaminen loppuu meiltä, voi tulla nälkä. Voisi sanoa, että ainakaan ns. yhteiskunnan suunnalta ei viime vuosina ole osoitettu vahvaa kannustusta tämän osaamisen kehittämiseen, mutta toivottavasti ajat ovat muuttumassa. Tältä osin ilmastossa on muutoksen pieniä merkkejä. Jos lumiosaaminen loppuu ilmastonmuutoksen olettamana, voi silloinkin tulla nälkä, jos esimerkiksi teitä ei saada aurattua, olkoot ne vaikka artikkelissa mainittuja pyöräteitä. (Jos tulee kylmä, ruoan tuotantokin vaikeutuu, tarvitaan mm. ulkomaankauppaa.) Vaikka viittaat tuossa alussa ilmastonmuutoksen epämiellyttävään yhteen totuuteen, toimintanne Oulussa on hyvä esimerkki, että voidaan kuitenkin toimia kestävästi. Eli Oulun kevyenliikenteen osaaminen on esimerkki siitä, että se kestää olipa ilmastonmuutosasiat menossa mihin suuntaan tahansa – http://www.ibikeoulu.com (jos ihminen aiheuttajana, tämä malli toimii, jos ihminen ei vaikuta lämpenemiseen olennaisesti ja talvet kylmenee, tämä ratkaisumalli toimii).

    Jos tehdään skenaarioita pitkällä aikavälillä pohjoisen elämästä, on myös otettava huomioon vähintään nykyiset tai vielä ankarammat olosuhteet, jottei käy kuten VR:lle, kun junien jarruvaatimuksissa annettiin löysiä ilmastonmuutoksen vuoksi ja junat ajelivat päin hotellien seiniä
    Helsingissä pari vuotta sitten http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/2113752/arktista-teknologiaosaamista-vahvistettava. (Luin näin muistaakseni VR:n omasta Matkaaja- tms. lehdestä selityksen, että miksi jarrusylintereiden teknisiä vaatimuksia oli löysennetty ja nyttemmin taas kiristetty – yhteyttä onnettomuuteen ei tässä artikkelissa muistaakseni tuotu, mutta kaiketi jäätymisongelma yleisenä ongelmana.) Tällä hetkellä italialaisvalmisteiset Pendolinot ovat kalliilla korjattavana olosuhteisiimme sopivaksi. Rantaradalla Pendolinot eivät aja nyt ollenkaan, virallinen selitys että niitä ei tarvita, mutta kaiketi tämä talvikäyttöön muuntaminen on pääsyy. Työtä lienee myös Oulussa tarkoituksessa ja Turussa. Enemmän olisi tullut, jos olisi hyväksytty, että ne pitää toimia täällä ja tehty Suomessa. Nyt VR tilaa 100 sähköveturia ja tarjouspyyntökriteeistön pohjalta sama meno saattaa jatkua.

    Jos vaikka em. puhe osoittautuisi osaltani paikkansapitämättömäksi, ainakin uskallan väittää, että laajaa pohjoisen luonnonvaroihin tähän asti kohdistunutta kysyntää ei voida selittää ilmastonmuutoksella pääosin, kuten nyt tehdään jopa virallisissa tieteen rahoituksen ohjelmavalmisteluissa. Kts. esim. Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen tietoisku 2/2012, s. 3 http://amtuusimaa.net/2012/12/04/amte-tietoisku-22012-on-liittouduttava-strategisten-pelureiden-kanssa-yksittaisiin-hankkeisiin-tahtaamisen-sijaan/ . Jos Jäämeri jatkaa pitkäkänteisesti sulamistaan, sillä kiistatta on kasvava vaikutus toimintaan (esim. liikenteeseen vaikkapa pohjoisnavan kautta). Tätäkin skenaariota kannattaa tutkia, koska jos näin on, vaikutukset tosiaa ovat suuret. Mutta siihenkin skenaarioon käytännön ratkaisuja tehtäessä pitäisi varautua, että olosuhteet säilyvät vähintään nykyisenlaisina ja jopa voivat tulla vieläkin haastavimmiksi (kylmemmiksi). Ajatteliminen on joka tapauksessa vielä sallittua ja ainakin osittain myös itsenäisesti ajattelevat ja uutta luovat ihmiset ovat suomalaisten tulevaisuuden toivo. Pitkällä aikavälillä tämän myös ilmastollisesti haasteellisissa olosuhteissa elävän kansakunnan selviytyminen on nähdäkseni todennäköisempää, jos näissä olosuhteissa eläville ajatteleville ihmisille annetaan mahdollisuus toimia ja luoda elämisen edellytyksiä muillekin.

  2. Paluuviite: Hyvän ja huonon päätöksen kriteerit | Aluekehitys. Tulevaisuuden ennakointi. Strategiaprosessit.

    • Oma päätöksenteon kokemusmaailmani rajoittuu julkisen hallinnon, kunnan ja valtion toimintaan. Niissä päätöksentekoa edeltää asian vireillepano ja valmistelu. Päätöksentekoa seuraa toimeenpano. Joku johtaa koko prosessia. Hyvien päätösten edellytys on, että käsiteltävä asia on osattu rajata oikein ja oikeaan aikaan ja että sen käsittelyä johdetaan jostakin. Ns päättäjä itse ei ole yksin vaikuttamassa. Kunnan hallinnossa päätöksenteko on maanläheisempää ja selvempää kuin valtiolla. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaivataan johtajuutta ja päätöksiin pyrkimistä. Niistä on suurempi puute kuin päätettävistä asioista ja niiden valmistelusta. Tuoreen uutisen mukaan eduskunnan päätöksenteon volyymi on parina viime vuonna hiipunut ja syitä tähän etsitään.

      Kommentoijan esittämät hyvän päätöksen kriteerit ovat relevantteja edellä esitetty huomioon ottaen. Erilaisten näkökulmien huomioon ottaminen on ymmärretty ainakin ulkonaisesti. Itseäni on kiusannut, että se sisällytetään hankkeeseen esimerkiksi ”vuoropuhelun” nimisenä ja jo sanan valinnalla annetaan ymmärtää, että puhelu on tärkeämpää kuin vaikuttaminen.

      Päätöksentekijän itsenäistä ajattelua rajoittaa asioiden kollegiaalinen käsittely ja ryhmäsidonnaisuus. Kokemukseni mukaan henkilökohtainen vaikuttaminen ei ole missään työvaiheessa hyödytöntä, jos se on asian edun mukaista. Vaikutukset voivat tulla viiveellä vaikkapa seuraavan asian yhteydessä.

      On selvästi nähty että hektisyys ja malttamattomuus leimavat päätöksentekoa. Sen hyöty pitää saada näkymään tällä vaalikaudella, oman työelämän aikana tai twitterissä jo tänään. Tänään hyvät ratkaisut tai niiden suunnat saattavat kestää ajan hampaan koetukset. Aikanaan vastustettua hanketta uudistetaan tänään innolla itsestään selvänä.

      Alueiden käytön suunnittelu tuli lakitermiksi maankäyttö ja rakennuslain uudistamisen yhteydessä vuosituhannen vaihteessa. MKR-laki ohjaa muun yhdyskuntasuunnittelun lainsäädäntöä ja jäsentää selkeisiin osiin niiden alaista toimintaa.

      Kokonaisnäkemyksen perään kannattaa huutaa, vaikkei se pysähtyisi kenenkään korvaan eikä kaikuisi takaisin. Sen vuoksi on tärkeää, että meiltä löytyy asiaansa vihkiytyneitä ja sille omistautuneita vaikuttajia korvaamaan kokonaisnäkemyksen puutetta. Nykytilanteen ja menneen ajan toiminnan ymmärtäminen auttaa tämän päivän päätöksenteossa. Kokonaisnäkemyksestä säilyy jatkuva kestävyysvaje.

  3. yrjomyllyla sanoo:

    Kiitos hyvien kokemusten välittämisestä. Esittämäsi johtopäätökset kommentissasi ja varsinaisessa artikkelissasi ovat paikallaan ja hyvä omaksua myös meidän aloittelevien asiantuntijoiden. Itse artikkelisi todellisen sisällön jaan kanssasi ja pidän tietysti tärkeänä lähtökohtana keskustojen kehittämistä. Vaikuttihan Oulun Rotuaari-casen seuraaminen innostavasti minuunkin ja esimerkiksi jopa yhteiskuntapolitiikan tutkielman menestymiseen sen myötä Joensuun yliopistossa aikoinaan, sain siitä hyvän arvosanan ja se kelpasi myös Kunnallistekniikka-lehteen. Siitä osoituksena lehden artikkeli blogisivustooni uudelleen kirjoitettuna ja tuotuna ”Sosiaalinen ydin – kaupungin alkupiste” http://yrjomyllyla.com/2012/07/07/sosiaalinen-ydin-kaupungin-alkupiste/.

    Palaan kuitenkin tuohon alkuperäisen artikkelisi ensimmäiseen kappaleeseen lähinnä YLEn parin päivän takaisen uutisen virittämänä, joka on kohahduttanut mm. nykyistä hallitusta, koska sillä on tarkoitus tiukentaa ilmastpolitiikkaansa ja lainsäädäntöä päästöjen hillitsemiseksi. Jotta pääsen välittämään tuon ”uutisen” ilmastonlämpenemisen pysähtymisestä, tartun vielä inkressiisi saadakseni aasinsillan asialleni. Annoithan siihen mahdollisuuden, koska otsakkeestasi artikkelissa 50 % on sanaa ”ilmastonmuutos” ja artikkeli antaa siten luvan keskustella tästä aiheesta, vaikka asiayhteys huomioiden pitäisi keskittyä samalla keskustan kehittämiseen. Seuraavassa edelleen yleisemmin ilmastonmuutoksesta.

    ”Epämiellyttävä totuus

    Ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan tämän hetken suurin moraalinen kysymys. Jokainen meistä voi hidastaa vaarallista ilmastonmuutosta. Liikenne on merkittävä ympäristön kuormittaja. Omilla liikkumistottumuksillamme voimme vaikuttaa ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen sekä energiankulutuksen määrään. Ympäristöystävällisimpiä liikkumistapoja ovat käveleminen, pyöräily ja julkiset kulkuvälineet. Muuta tapoja – älä ilmastoa. Al Goren elokuva vuodelta 2006.”

    Tieteellisessä kielessä tärkeää on sanojen yksiselitteisyys ja siksi avainkäsitteet pitää yleensä myös avata tekstiyhteyksissä. Ilmastonmuutoksella siksi tarkoitettaneen artikkelissasi yhtä asiaa. Artikkelisi ilmastonmuutos tuo täsmentämättä mieleen ilmastonlämpenemisen. Kun viittaat siihen, että se on ihmiskunnan suurin moraalinen kysymys, se tuo väistämättä mieleen, että ajattelet – tai että viittaamasi Al Goren teoksessa sanotaan näin – ilmastonmuutoksen lähtevän pääosin ihmisen toiminnasta, ihmisen aiheuttamista päästöistä. Artikkelissasi ehkä kuitenkin käytät tätä sanaa kaksinaisessa merkityksessä tarkoittaen myös asenneilmaston muutosta. Tieteessä pitäisi siis valita sanan sisältö, mutta tietenkin tällaisessa artikkelissasi sallitaan tapasi käyttää sitä.

    Kaikki tieteelliset puheenvuorot tässä inkressin kuvaamassasi ilmastonmuutos-asiassa (siis ilmaston lämpenemiseen tai kylmenemiseen liittyen) eivät ole viime aikoina päässeet läpi. On tärkeää, että yhteiskunnan liikennepoliittiset linjaukset ja lainsäädäntö nojaisivat monipuoliseen tieteelliseen tutkimukseen ja erilaiset perustellut puheenvuorot olisivat framilla. Koska valtiovallat pääosin rahoittaa tutkimuksen, on tietenkin vaara, että kaikkea hyödyllistä tiedon tuottamista aiheeseen liittyen ei edes rahoiteta. Osaltani voin sanoa vahvasti Suomen Akatemian Muuttuva Venäjä -tutkimusohjelman rahoituksella tehtyyn tutkimukseeni, kokemukseeni ja ajatteluuni perustuen, että arktisessa – johon Suomikin kuuluu – virinnyt toiminta, kuten kaivostoiminta ja öljyn- ja kaasunporaus ja tuotanto – ei selity ainoastaan tai välttämättä edes pääosin ilmastonmuutoksella (esim. Pohjois-Norjassa ja sen merialueilla). Joka tapauksessa julkinen keskustelu ilmastonmuutoksesta saattaa nyt vaihteeksi lisääntyä, kun mm. Suomessa YLE uutisoi aiheesta pari päivää sitten Onko ilmastonmuutos pysähtynyt – ja mitä sitten? – http://yle.fi/uutiset/onko_ilmastonmuutos_pysahtynyt_-_ja_mita_sitten/6752776 . (Tämän linkin ja siitä seuraavan jatkokeskustelun seuraamiseen kehoittaminen on nyt kommenttini pääaihe lyhyesti).

    Esitin myös Liikenteen suunta 2/2013 numerossa, että ylilyöntejä ilmastonmuutoskeskustelussa tuli välttää http://rdaluekehitys.net/2013/05/22/liikenteen-suunta-22013-logistisilla-ratkaisuilla-on-tuettava-tulevaisuuden-klustereiden-kehittymista/ . Viime aikoina on nähty, miten tämä ilmastonmuutosusko on vaikuttanut esimerkiksi junakaluston tilaamiseen. Tästä kirjoitin mm. Kansan Uutisissa joitakin vuosia sitten http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/2113752/arktista-teknologiaosaamista-vahvistettava.

    Suomalaisen työn ja toimeentulon ja ympäristönkin kannalta kehityksessä on huolestuttavia piirteitä. Vaikuttavat tekijät eivät ole tunnistettuja ja johtopäätökset ovat osittain väärät. Joskushan johtopäätökset voivat olla oikeat, vaikka analyysi olisi väärä…Olen osaltani valmis arvioimaan todellisia kehitykseen vaikuttavia tekijöitä liikennejärjestelmäsuunnittelun lähtökohdaksi. Suomen talous ei mielestäni kestä enää huonoja energia- ja liikennepoliittisia ratkaisuja. Kysymys on pitkälti kyvystä käyttää asiantuntijatietoa oikealla lailla hyväksi – on muistettava, että jokainen toimija ajaa omaa etuaan, ei ainakaan sahaa aktivisesti omaa oksaansa. Yleinen etu siis jää helposti toteutumatta.

    Esimerkiksi LNG-kysymys voisi nousta osittaiseksi ratkaisuksi myös liikennekysymyksissä, jos analyysi vaikuttavista tekijöistä on kohdallaan. Tällä voisi olla todellisuudessakin vaikutusta ilmastopäästöihin, ken niistä huolta kantaa. Tästä kirjoitin Turun Sanomissa 26.7.2013 alio-kirjoituksen http://rdaluekehitys.net/2013/07/27/turun-sanomat-alio-26-7-2013-lng-rakentaminen-ajankohtainen-arktisen-meriteknologian-mahdollisuus/ . USA:ssa päästöt ovat vähentyneet merkittävästi LNG- ja kaasubuumin myötä. LNG/maakaasu/jätekaasu ja muu biokaasukysymykset ovat lisäksi yhdistettävissä, kuten olemme Kymen Vesi Oy:n tapauksessa nähneet sen syöttäessä yhdyskuntajätekaaua Gasumin maakaasuverkkoon tai Espossa jopa liikennekäyttöön ehdotettu/tarjottu yhdyskuntajätekaasu.

    • Vastaukseni blogi-artikkeliini ”Ilmaston muutos ja Rotuaari” lähettämääsi kommenttiin

      Kiitoksia itsellesikin asiaan tarttumisesta ja hyvistä puheenvuoroista. Artikkelissani on varmaan paljon keveitä ilmauksia ja tarkennettavaa. Tein sen pyydettynä käsikirjoituksena Rotuaarin syntymäivän videon tekemiseen tai taustoitukseksi. Se sisältää paljon lainauksia ja välttää omien mielipiteiden esittämistä joskin sen tendenssi on selvä. Sen otsikossa sanat ilmasto ja muutos on kirjoitettu erikseen, jotta sanonnan vertauskuvallinen käyttö kävisi paremmin ilmi.

      Artikkeli on tietyllä tavalla yliampuva mutta haluaa osoittaa, mitä hyvän elinympäristön ja lähinnä suositeltavien liikennemuotojen kehittäminen on käytännössä. Se koostuu usein epämiellyttävistä totuuksista, joista ingressissä lähdetään liikkeelle. Monet asiat kuten kävelykatujen hyödyt ja haitat ymmäretään vasta pitkän keskustelun tuloksena. Sitä suuremmat maapallon laajuiset kysymykset ovat tiedemiehillekin vaikeita, tavallinen ihminen ei ota niitä vastuulleen ehkä ollenkaan. Ihmiselle annettu tehtävä ”viljellä ja varjella maata” on kuitenkin kaikille kuuluva. Parhaimmillaan ilmaston muutoksesta käytävä keskustelu lisää ymmärrystä tähän päätehtävään.

      Mauri Myllylä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.